kasvikloonauksessa

Kasvikloonauksessa tarkoitetaan prosessia, jossa kasvista tuotetaan geneettisesti identtisiä kopioita. Yleensä yksittäisestä solus- tai kudospalasta aloitetaan laboratoriossa taimikokoelman tuotanto, jonka jälkeen taimet siirretään viljelyyn. Kloonaukseen liittyy tavoite säilyttää ja levittää haluttuja ominaisuuksia, kuten taudinkestävyyttä, satoa tai koristeellista ulkonäköä, sekä tuottaa virusvapaata materiaalia esimerkiksi kaupallisille viljelykasveille.

Keskeiset menetelmät ovat mikropropagointi, somatembryogeneesi ja organogeneesi. Mikropropagointi tarkoittaa meristeemi- tai muun kudoksen solujen viljelyä kiinteällä tai nestemäisellä kasvualustalla, usein kasvuhormonien kuten auxiinien ja cytokininien vaikutuksesta. Meristeemi-kulttuuri on erityisen arvokasta virusvapaauden kannalta. Somatembryogeneesi tuottaa somatembryoja, jotka kehittyvät nuoriksi taimiksi. Organogeneesi tuottaa taimia suoraan kudoksista kuten lehdistä tai vartalosta. Perinteisiä kloonausmenetelmiä ovat pistokkaista tuotettu kloonaus, jossa kasvista otetaan osa ja kasvatetaan siitä uusi yksilö.

Sovellukset ja edut kattavat nykyaikaisen viljelyn ja hortonomian. Kloonatut taimet mahdollistavat suurimman osan lajikkeesta nopeasti ja tasalaatuisesti, mikä tehostaa tuotantoa, parantaa laatua ja helpottaa myyntiaikataulujen hallintaa. Lisäksi kasvinjohtoinen materiaali voidaan rokottaa ja testata helpommin virusvapaaksi ennen laajamittaista levittämistä.

Haasteet liitettynä kasvikloonaukseen ovat kustannukset ja laitteistovaatimukset, steriilisyysvaatimukset sekä kontaminaation riski. Somaklonaalinen variaatio voi ilmetä joissakin kulttuureissa, ja pitkäaikainen geneettinen yhdenmukaisuus voi rajoittaa monimuotoisuutta. Lisäksi sääntely ja markkinaolosuhteet vaikuttavat käyttää—ja ylläpitokustannuksiin.