kansallisromanttinen

Kansallisromanttinen, tai kansallisromanttinen liike, on 1800-luvun kulttuuri- ja taidesuunta, joka tähtäsi suomalaisen kansallisen identiteetin rakentamiseen korostamalla suomen kieltä, kansanperinnettä, luontoa ja historiaa. Suomessa ilmiö kehittyi suuriruhtinaskunnan aikakaudella (1809–1917) osana laajempaa kansallista heräämistä ja vastapainona ruotsalaispäätöksien kulttuuriselle hallinnalle.

Kansallisromantiikassa korostettiin suomalaisen maiseman ainutlaatuisuutta – järvet, metsät, revontulet – sekä kansanperinteen ja Kalevalan mytologian vaikutteita. Taiteessa, kirjallisuudessa ja musiikissa pyrittiin luomaan kokonaisvaltainen, "oman kansan" tarinoihin ja luontoon nojaava estetiikka. Keskeisiä vaikuttajia olivat kirjailijat Elias Lönnrot, joka kokoaa Kalevalan, sekä Johan Ludvig Runeberg ja Zacharias Topelius; taiteessa nimiin liitetään Akseli Gallen-Kallela ja muut maalaukset sekä säveltäjät kuten Jean Sibelius. Arkkitehtuurissa nationalromanttinen tyyli heijastui sekä julkisissa rakennuksissa että kaupunkikuvaan, minkä nähtiin rakentavan kestäviä kansallisia symboleja.

Vaikutus ja perintö näkyivät sekä kulttuurissa että politiikassa: kansallisromantiikka vahvisti suomen kielen ja kulttuurin asemaa, tuki nationalistista identiteettiä sekä osaltaan valmisteli Suomen itsenäisyyden aikakautta. Vaikka 1900-luvun edetessä modernisointi toi uusia ilmaisutapoja, liikkeen vaikutus näkyy edelleen suomalaisessa kulttuuripersoonallisuudessa ja kansallisen identiteetin historiallisessa kehityksessä.