kansallismielisyys

Kansallismielisyys (kansallinen mieli, suomen kielen termi on kansallismielisyys) on aatteellinen ja kulttuurinen suuntaus, jossa yksilö tai yhteisö kokee kuuluvansa Suomen kansaan ja korostaa sen etujen, identiteetin ja perinteen vaalimista. Se voi ilmetä sekä poliittisina ohjelmina että arjen kulttuuritoimintana, kuten kielen, historian ja kansallisen kulttuurin ylläpitämisen sekä kansallisten symbolien vaikuttamisen.

Kansallismielisyyden juuret ovat 1800-luvun suomen kielen ja kulttuurin heräämisessä, kun suomalainen identiteetti alkoi muotoutua osana Venäjän alaisuuteen jäänyttä autonomista suuriruhtinaskuntaa ja sen yhteiskuntaa. Tärkeässä roolissa olivat ajattelijat ja kulttuurivaikuttajat kuten Johan Vilhelm Snellman sekä Elias Lönnrot, joiden työ vahvisti suomen kielen asemaa ja kansallista yhtenäisyyden kokemusta. Itsenäisyyden saavuttamisen myötä kansallismielisyys vaikutti Suomen rakentamisessa, valtion symboliikassa ja yhteiskunnan integraatioprosesseissa.

Kansallismielisyys voi sisältää sekä yleiseen kansallisvaltioon perustuvaa, inklusiivista patriotismia että kapeampia etno-kulttuurisia tulkintoja. Suomen historiallisessa kontekstissa etnisen erottelun tarve on ollut vähäisempää kuin monissa muissa maissa, ja kansallinen identiteetti on usein nojannut laajasti kansalaisuuteen, kieleen ja kulttuuriin. Silti 20. ja 21. vuosisadan keskusteluissa on nähty erilaisia tulkintoja siitä, mikä kuuluu Suomen kansaan ja miten maahanmuuttopolitiikka sekä monikulttuurisuus vaikuttavat nationaaliseen identiteettiin.

Nyky-Suomessa kansallismielisyyden ilmaisut vaihtelevat yleisestä patriotismista poliittiseen retoriikkaan. Kriittisissä keskusteluissa sen nähdään sekä yhteiskunnan eheyteen rakentavana voimana että välineenä, jolla määritellään, mitä kuuluu Suomen kansaan ja millä ehdoilla.