kaasutuksesta

Kaasutus (kaasutus) on hiili- tai biomassapohjaisten aineiden muuttaminen synteesikaasuksi (syngas), joka koostuu pääosin hiilimonoksidista ja vetykaasusta. Prosessi tapahtuu korkeissa lämpötiloissa rajoitetulla hapella, vesihöyryllä tai näiden seoksilla. Tällä tavalla energiaa käytetään tehokkaasti ja hiili sitoutuu yhdisteisiin, joita voidaan käyttää energiantuotannon lisäksi kemianteollisuudessa.

Kaasutusta varten raaka-aineena käytetään yleisimmin kivihiiltä, biomassaa tai jätettä. Gasifikaatiossa voidaan hyödyntää erilaisia reaktoreita ja syöttötilanteita, kuten kiinteälehtisiä, harjattuja ja nestevetoisia mädättyjä vuoksia sekä kiertävää tai paineistettua litteää reaktiota. Reaktioissa käytetään yleensä rajattua happea, ilmaa, höyryä tai näiden seoksia; prosessia voidaan myös ajaa täysin hapetti- tai yhdisteellisesti.

Keskeiset reaktiot ovat Boudouardin reaktio (C + CO2 → 2 CO) ja vesihöyryreaktio (C + H2O → CO + H2), sekä CO- ja H2-muunnokset kuten CO + H2O ⇌ CO2 + H2. Näiden reaktioiden yhdistelmä määrää syntyvän syngasin koostumuksen, joka voi sisältää CO:ta, H2:ta, CO2:ta sekä mahdollisesti metaania ja tärkeitä epäpuhtauksia. Prosessissa syntyy myös paakkuuntuvia tai kertyviä sivutuotteita, kuten tärkeitä tärkeitä häiriöitä ja sorprendents tar-ikomponentteja, jotka on poistettava tai käsiteltävä.

Kaasutusta käytetään synteesikaasun tuotantoon, polttoainein, sähkön ja lämmön tuotantoon sekä kemianteollisuuden prosesseihin (esimerkiksi Fischer–Tropsch-synteesi ja vedyn tuotanto). Edut mukaan lukien suurempi energiatuotto ja mahdollisuus jätteiden arvoistamiseen, mutta haasteita kuten tärinät, tulenkestävyys, epäpuhtauksien poistotarpeet sekä prosessin monimuotoisuus. Ympäristön kannalta kaasutuksella voidaan vähentää joidenkin päästöjen määrää, mutta kaasutusjärjestelmät vaativat tehokasta kaasutuksen jäähdytys- ja suodatusinfrastruktuuria sekä huolellista prosessinsuunnittelua.