kaasulajeja

Kaasulajeilla tarkoitetaan kemiallisia aineita, jotka vakiintuvat kaasumaiseksi faasiksi normaaleissa olosuhteissa. Tämä voi tarkoittaa sekä puhtaita substansseja että kemiallisia yhdisteitä, jotka ovat kaasumaisessa muodossa huoneenlämpötilassa ja tavanomaisessa paineessa. Kaasulajeja tutkitaan sekä peruslääketieteessä ja teollisuudessa että ympäristötieteissä, sillä niiden koostumus ja pitoisuudet vaikuttavat ilmanlaatuun, paloturvallisuuteen ja moniin prosesseihin.

Kaasulajeja voidaan luokitella useilla tavoilla. Elementaariset kaasulajit ovat alkuaineita, joita esiintyy kaasuna luonnossa: helium (He), neon (Ne), argon (Ar), krypton (Kr), xenon (Xe) ja radon (Rn). Molekyylikaasut koostuvat kahdesta tai useammasta atomista, kuten diatomi H2, N2, O2 sekä polyatomiset kuten CO2, CH4 ja NH3. On olemassa myös reaktiivisia epäorgaanisia kaasuja (esim. NO, NO2, SO2, H2S) sekä orgaanisia haihtuvia yhdisteitä (VOC), kuten etanolia ja toluenia. Kaikilla näillä on erilaiset kemiat ja fysiikkaliset ominaisuudet, jotka määrittävät niiden kaasumaista käyttäytymistä.

Käytännön merkitys: kaasulajeja esiintyy luonnossa ilmakehässä sekä teollisissa prosesseissa. Niiden pitoisuus ja koostumus vaikuttavat ilmanlaatuun, ilmastonmuutokseen ja kemiallisiin reaktioihin. Mittauksissa käytetään yksiköitä kuten molekyylimääräinen osuus (ppm, ppb), osapaine sekä molekyylimääräinen osuus. Yleisimmät mittausmenetelmät ovat kaasukromatografia, massaspektrometria ja fotometria.

Esimerkkejä yleisistä kaasulajeista: O2, N2, Ar, CO2, CH4, H2, NH3, NO, NO2, SO2, HCl sekä useat siitä riippuvaiset haihtuvat orgaaniset yhdisteet. Kaasulajien tutkimus yhdistää kemian, meteorologian ja ympäristötieteen perus- ja sovellustietoa.