käytäntötutkimuksessa

Käytäntötutkimus eli practice-based research on tutkimuslähestymistapa, joka sijoittuu ammatillisen käytännön ja tutkimuksen rajapinnalle. Sen tavoitteena on sekä tuottaa uutta ymmärrystä että parantaa käytäntöjä. Tutkimus tapahtuu useimmiten todellisissa toimintaympäristöissä – kuten terveydenhuollossa, koulutuksessa, sosiaali- ja kasvatusalalla sekä teknologiakehityksessä – ja sen tulokset ovat sovellettavissa käytäntöön.

Keskiössä on tiivis yhteistyö käytännön toimijoiden kanssa sekä iteratiivinen kehittämisote. Muita tyypillisiä muotoja ovat toiminnallinen tutkimus (action research), osallistuva tutkimus sekä suunnitteluperustainen tutkimus. Aineisto kerätään sekä laadullisesti että määrällisesti, ja tutkimus etenee suunnittelu-toteutus-arviointi -jaksoissa, joiden aikana opittua viestitään ja hyödynnetään välittömästi käytännössä.

Käytäntötutkimuksen vahvuuksia ovat relevanssi, nopea palaute ja mahdollisuus sopeuttaa tutkimus paikallisiin olosuhteisiin. Rajoitteita ovat rajallinen yleistettävyys sekä kontekstisidonnaisuus, ja eettiset sekä laadulliset haasteet kuten luottamus, muutosvastarinta sekä toimijoiden sitoutuminen. Laadukas raportointi ja dokumentointi ovat keskeisiä, jotta opit voidaan siirtää laajemmin.

Historian taustaa vasten käytäntötutkimus juontaa juurensa toiminnallisesta tutkimuksesta, jonka kehitti 1940–1950-luvuilla Kurt Lewin. Suomessa ja muualla käytäntötutkimusta sovelletaan erityisesti koulutuksen ja terveydenhuollon kehittämisessä, mutta se laajenee myös muille aloille.