jäätiköitymisestä

Jäätiköityminen on ilmaston pitkäaikainen ilmiö, jossa maanpinta peittyy laajalla jääpeitteellä. Se kattaa sekä mannerjäätiköiden laajenemisen että vuoristojäätiköiden kehittymisen sekä näihin liittyvän maaston muokkauksen. Jäätiköitymisen laajuus ja kestot riippuvat pitkälti ilmaston tilasta sekä ilmaston ja sään pitkän aikavälin sykleistä.

Syytekijöinä nähdään erityisesti Milankovićin kiertoradan syklit sekä kasvihuonekaasujen pitoisuudet, jotka vaikuttavat ilmakehän ja maapallon lämpötilaan. Myös mantereen asento, sateisuuden määrä sekä alueellinen ilmasto määräävät, missä jäätiköt muodostuvat, kasvavat tai supistuvat.

Prosessi etenee siten, että lumentulo kerryttää kerroksittain tiivistyvän jääpeitteen. Lumikerrokset kasvavat painon alla, tiivistyvät firniksi ja lopulta jääksi. Jäätikkö alkaa virrata alaspäin painovoimaa vasten, ja reuna-alueillakin tapahtuu sulamisia sekä osien irtoamista. Tasapainopisteen korkeus, eli ELA, määrittää, pysyykö jäätikkö vakaana vai supistuuko se. Jäätiköt muokkaavat maisemaa monin tavoin: U-laaksot, morenit, drumliinit, eskers ja kettleet ovat tyypillisiä merkkejä glaciaalisesta muodosta.

Nykytilanne osoittaa, että monet suurimmista jäätiköistä ovat kutistumassa ilmaston lämpenemisen myötä; Grönlinnan ja Antarktiksen suurjäätiköt pienenevät pitkällä tähtäimellä. Paikallisesti esiintyy kuitenkin alueellisia vaihteluita riippuen sademääristä ja lämpötiloista. Jäätiköitymisen tutkimus antaa samalla tärkeän näytön ilmaston historiallisista ja nykyisistä muutoksista.