järjestelmäkirjallisuudessa

Järjestelmäkirjallisuudessa viittaa tieteelliseen kirjallisuuteen, joka tutkii järjestelmiä ja niihin liittyviä rakenteita, vuorovaikutuksia sekä ympäristön vaikutuksia. Se kattaa sekä teoreettiset käsitteet että soveltavat tutkimukset ja ulottuu useille tieteenaloille, kuten biologiaan, sosiologiaan, informaatiotekniikkaan, johtamiseen ja insinööritieteisiin. Keskeinen ajatus on tarkastella kokonaisuuksia osien kautta, mutta ymmärtää niiden suhteita ja dynamiikkaa kokonaisuuden tasolla.

Keskeisiä käsitteitä ovat yleinen järjestelmäteoria, järjestelmäajattelu sekä kybernetiikka; näitä käytetään erilaisissa konteksteissa hieman eri tavoin, mikä heijastaa järjestelmäkirjallisuuden monitieteisyyttä. Järjestelmät voivat olla avoimia tai suljettuja, lineaarisia tai epälineaarisia, ja niillä on usein hierarkkinen rakenne sekä rajat ympäristön ja sisäisten osien välillä. Tutkimus painottaa mallintamista, simulointia sekä dynaamisten prosessien ja palautesilmukoiden ymmärtämistä.

Järjestelmäkirjallisuuden tutkimuksessa perustutaan usein katsauksiin ja kokoavaan lähestymistapaan; kirjallisuustutkimuksessa hyödynnetään historiakatsauksia, käsitteellistä kehittämistä, bibliometrisiä analyysejä sekä teoreettisen kehyksen rakentamista. Aineisto koostuu sekä klassisista että nykyisistä tutkimuksista eri kielillä.

Sovellukset ja kontekstit kattavat johtamisen, organisaatioiden tutkimuksen, ohjelmisto- ja järjestelmäinsinöörin työ, tieto- ja verkkopalvelut, hoitotyö, ekologia sekä sosiaali- ja humanistiset tieteet. Järjestelmäkirjallisuus tarjoaa välineitä monimutkaisuuden, epävarmuuden ja vuorovaikutusten ymmärtämiseen sekä perus- ja kehittämistyökaluja päätöksentekoon.