ionikromatografialla

Ionikromatografia (IC) on analyyttinen erotusmenetelmä, jossa ionit erotellaan ioninvaihtimen kolonnissa käytettävän vesiliuoksen avulla. Kolonni voi olla anioninvaihtotyyppinen tai kationinvaihtotyyppinen, ja näytteen ionien pidätyminen sekä kulkuaika määräytyvät näiden vuorovaikutusten perusteella.

Perusperiaate perustuu siihen, että näytteen ionit kilpailevat kolonnin kiinnittyneiden ioninvaihtimen kanssa. Eluentin ionivahvuus ja pH vaikuttavat pidätymiseen, ja usein käytetään gradienttia laajemman ionivalikoiman erottamiseen. Anionit erotetaan anioninvaihtokolonneilla ja katio- nit kationinvaihtokolonneilla.

Instrumentaatio koostuu näytön sisäänotosta, paineistetusta liuoksenjakelusta, erottikolonnista ja detektorista. Yleisimmän johtavuus- (conductivity) -detektorin käyttö on IC:n keskeinen etu, ja taustasignaalin vähentämiseksi käytetään suppressoritekniikkaa. Joissakin sovelluksissa voidaan käyttää indirektiivistä UV-detektiota tai elektrokemiallista detektoria.

Sovellukset kattavat erityisesti epäorgaanisten ionien analysoinnin: anionit kuten F−, Cl−, NO2−, NO3−, SO4^2− ja PO4^3− sekä katioinit kuten Na+, K+, Ca^2+, Mg^2+ ja NH4+. IC:tä hyödynnetään laajasti vedenlaadun monitoroinnissa, ympäristö- ja elintarviketeollisuudessa sekä teollisten prosessien ionipitoisuuksien kontrollissa.

Käytännön etuja ovat korkea herkkyys, laaja dynaaminen alue ja nopea analyysi sekä kyky mitata useita ioneita samanaikaisesti. Rajoituksina ovat herkän kalibroinnin tarve, matriisiristeytysten mahdolliset vaikutukset sekä laitteiston kustannukset ja huolto. IC on kehittynyt merkittävästi 1970- ja 1980-luvuilla ja on siten vakiinnuttanut paikkansa monilla aloilla.