insuliiniretseptorite

Insuliiniretseptorit ovat solukalvolla sijaitsevia proteiineja, jotka toimivat insuliinin kiinnittymispaikkoina. Insuliini on hormoni, joka säätelee verensokeritasoa. Kun insuliini sitoutuu insuliinireseptoriin, se käynnistää solunsisäisen signaalinvälitysreitin. Tämä reitti johtaa useisiin solun toimintoihin, joista merkittävin on glukoosin kuljetus verestä soluihin. Erityisesti lihas-, rasva- ja maksasolut reagoivat voimakkaasti insuliinin vaikutukseen.

Insuliinireseptorin rakenne on tyypillisesti tetrameeri, joka koostuu kahdesta alfa- ja kahdesta beetayksiköstä. Alfa-yksiköt sijaitsevat solukalvon ulkopuolella ja sisältävät insuliinin sitoutumiskohdat. Beetayksiköt ulottuvat solukalvon läpi solun sisälle ja sisältävät tyrosiinikinaasiaktiivisuutta. Kun insuliini sitoutuu alfa-yksiköihin, tapahtuu reseptorin konformaatiomuutos, joka aktivoi beetayksiköiden tyrosiinikinaasin. Aktivoitunut kinaasi alkaa fosforyloida useita solunsisäisiä proteiineja.

Nämä fosforylaatiot käynnistävät monimutkaisen signaalikaskadin, joka lopulta johtaa glukoosin kuljetusproteiinien, erityisesti GLUT4:n, siirtymiseen solukalvolle. Tämä lisää glukoosin ottoa soluihin ja laskee verensokeria. Insuliinireseptorien toimintahäiriöt ovat keskeisessä roolissa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksessa, jossa solut muuttuvat resistentiksi insuliinin vaikutuksille. Myös harvinaiset geneettiset mutaatiot insuliinireseptorissa voivat aiheuttaa synnynnäisiä insuliiniresistenssin muotoja.