instrumentaalimusiikki

Instrumentaalimusiikki on musiikkia, jonka keskeinen ilmaisu muodostuu soittimista ja äänilähteistä ilman varsinaista laulua tai sanoitettua tekstiä. Yleisesti ottaen teokset katsotaan instrumentaalisiksi, jos laulun melodialle ei anneta roolia, vaikka teoksissa voi esiintyä ei-tekstuaalisia ääniä tai puhetta.

Historian saatossa instrumentaalimusiikki on ollut keskeinen osa monia musiikkikulttuureja. Barokin ja klassismin aikana syntyi laajasti instrumentaalisia teoksia kuten konsertot, sinfoniat ja kamarimusiikki. Klassisen tradition jälkeen instrumentaalisuus on ollut keskeinen osa jazzia, rockia, elokuvamusiikkia ja elektronista musiikkia.

Tunnuspiirteitä ovat soittimien äänimaailman vivahteet, rytminen paine tai keveys sekä melodian ja rakenteen kehittäminen ilman vokaalista tekstiä. Instrumentaalimusiikki voi olla pienessä kamarimusiikki-ryhmässä soittavaa tai suuremman kokoonpanon esittämiä teoksia, ja se kattaa sekä taidemusiikin että populaarimusiikin alueet.

Genret kattavat taidemusiikin instrumentaaliset sävellykset sekä jazzaaliset standardit ja improvisaatiomaiset soolo-osuudet, instrumentaalinen rock ja surf-musiikki, elokuvamusiikki sekä elektronisen musiikin ambient- ja downtempo-tyylit. Tunnettuja esimerkkejä ovat klassisen musiikin sinfoniat, Miles Davisin ja John Coltrainen jazz-instrumentaaliset hetket, The Venturesin instrumentaalirytmit sekä elokuvamusiikki ja pelimusiikki.

Instrumentaalimusiikkia kuullaan sekä konsertteina että taustamusiikkina elokuvissa ja peleissä. Vaikka teoksesta puuttuu sanoitettu laulu, se voi ilmaista tarinan tai tunnelman samalla tavalla kuin vokalisoitu musiikki.