hyväksyttävyyden

Hyväksyttävyyden on käsite, joka viittaa siihen, millä perustein jokin teko, sääntö, politiikka tai päämäärä voidaan katsoa hyväksyttävänä tai perusteltuna tietyssä normatiivisessa kehyksessä. Se on adjektiivin “hyväksyttävä” ominaisuus, jonka genetiivi muotoilulla viitataan sanan käyttöön laajemmin, esimerkiksi “hyväksyttävyyden kriteerit” tai “hyväksyttävyyden perusteet”.

Käytännössä hyväksyttävyyden arviointi tapahtuu usein moraalisten, oikeudellisten ja käytännöllisten näkökohtien suhteutumisena toisiinsa. Siinä tarkastellaan, noudatetaanko toiminta tai säädös keskeisiä arvoja (kuten oikeudenmukaisuus, hyvinvointi, vapaus), onko sillä ennakoitavissa ja kohtuullisesti saavutettavissa olevia vaikutuksia, sekä voiko se toteuttaa tavoitteensa ilman kohtuuttomia haittoja tai oikeudellisia ristiriitoja. Hyväksyttävyyteen liittyy sekä normatiivinen perusta että käytännön toteutettavuus, ja sen painotukset voivat vaihdella kontekstin mukaan.

Suhteessa muihin käsitteisiin hyväksyttävyyden voidaan nähdä sekä oikeutus- että legitimiteettikysymyksen osa-alueena. Oikeutus (perustelut) keskittyy järkiperäisiin syihin ja arvoihin, kun taas legitimiteetti liittyy toiminnan hyväksyttävien auktoriteettien ja yhteisön hyväksynnän luonteeseen. Hyväksyttävyyden arviointi on usein kontekstisidonnainen: sama toimenpide voi olla hyväksyttävä yhdessä lainsäädännön kehyksessä ja hylättävä toisessa.

Käytännön esimerkkejä ovat uuden säädöksen tai politiikan hyväksyttävyys yleisessä keskustelussa, organisaation eettiset perusteet sekä teknologian ja tutkimuksen hyväksyttävyyden arviointi. Hyväksyttävyyden käsite toimii usein sillanä sekä arvojen että käytännön rajoitteiden välillä.