herkkyystestaus

Herkkyystestaus on mikrobiologian menetelmä, jolla selvitetään mikrobilajin tai eristetyn bakteerin herkkyys erilaisille lääkeaineille, erityisesti antibiooteille. Tavoitteena on ohjata infektion hoitoa sekä seurata resistenssien kehittymistä paikallisesti ja yleisesti.

Yleisimmät menetelmät ovat disk-diffuusiotesti (Kirby-Bauer), jossa vastealueiden halkaisija mitataan antibioottilevyn ympärillä, sekä brood microdilution -menetelmä, jossa kasvatusliuokkaan testataan erikokoisia antibioottokonsentraatioita ja määritetään minimoiva estoraja (MIC). Gradienttidiiffuusio (E-test) antaa MIC-arvon suoraan levyeestettä pitkin. Lisäksi on automatisoituja järjestelmiä, kuten VITEK-tyyppisiä laitteita, jotka yhdistävät kasvatus- ja tulkintatoiminnot.

Tulosten tulkinta perustuu standardoituun breakpoints-tulkintaan. MIC-arvo ilmoittaa pienimmän pitoisuuden, jolla kasvun estyminen havaitaan. Kansainväliset ohjeistukset, kuten EUCAST ja CLSI, määrittelevät tulkintarajat: susceptible (herkkä), intermediate (epävarma) tai resistant (vastustuskyky). Menetelmä on ensisijaisesti suunnattu kliiniseen käyttöön, mutta sitä voidaan käyttää myös resistenssiseurannassa sekä epidemiologisessa tutkimuksessa.

Laadunvarmistus on keskeistä: käytetään standardoituja kontrollinäytteitä (esim. Staphylococcus aureus ATCC 25923, Escherichia coli ATCC 25922) ja noudatetaan sekä valmistajan että ohjeistojen mittaus- ja tulkintaprotokollia. Rajoitteita ovat tulkinnan herkkyysorganismiin ja näytteen laadun sekä kasvatusolosuhteiden vaikutus, sekä joidenkin bakteerien erityistarpeet ja biofilmeihin liittyvät tekijät. Nykyaikaiset menetelmät voivat täydentyä molekyylitason resistenssien määrityksellä.