henkilötietolainsäädäntöjen

Henkilötietolainsäädäntöjen käsite viittaa säädöksiin, joilla ohjataan ja rajoitetaan henkilötietojen keräämistä, tallentamista, käyttöä sekä jakamista. Ne koostuvat sekä yleiseurooppalaisista normeista että kansallisista säädöksistä, joita tarvitaan käytännön toimeenpanossa. Keskeinen perusta on EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR), jonka tarkoituksena on turvata yksilön yksityisyyden suojan oikeudet samalla kun mahdollistetaan tietoyhteiskunnan toiminta.

GDPR:n ja siihen liittyvien kansallisten säädösten perusperiaatteet ovat laillisuus, tarkoituksenmukaisuus, tietojen minimointi, oikeellisuus, säilytyksen rajoittaminen, turvallisuus sekä läpinäkyvyys ja tilivelvollisuus. Käsittelyn on perustuttava lainaukseen, ja rekisteröidyllä on oikeudet kuten pääsy tietoihin, oikaiseminen, poistaminen (tietoihin oikeus tulla unohdetuksi), käsittelyn rajoittaminen, tietojen siirrettävyys sekä vastustaminen.

Tietosuoja-asetuksen vaikutus ulottuu myös kansainvälisiin siirtoihin; kolmansien maiden suhteen on noudatettava asianmukaisia suojatoimia, esimerkiksi riittävän suojan antavia päätöksiä tai sopimuksia. Kansallinen lainsäädäntö täydentää GDPR:ää ja määrittelee muun muassa rekisterinpitäjien sekä henkilötietojen käsittelijöiden vastuut sekä valvontamekanismit.

Suomessa henkilötietojen käsittelyä säätelee GDPR:n ohella kansallinen lainsäädäntö ja siihen liittyvät ohjeistukset. Tietosuojavaltuutetun viranomainen valvoo säädösten noudattamista ja antaa ohjeita tai seuraamuskeinoja epäkohtien ilmetessä. Käytäntöjä tarkastellaan erityisesti rekisteröityjen oikeuksien toteutumisen, tietosuojavaikutusten arvioinnin (DPIA) ja ilmoitusvelvollisuuksien yhteydessä.

Yhteenvetona henkilötietolainsäädäntöjen tarkoituksena on tasapainottaa yksilön yksityisyyden suoja ja yhteiskunnan toiminnan tarpeet sekä varmistaa, että henkilötietojen käsittely on oikeutettua, läpinäkyvää ja turvallista.