havaitsemattomuutta

Havaitsemattomuutta tarkoittaa tilaa, jossa jokin ilmiö, kohde tai signaali ei ole havaittavissa nykyisten mittausvälineiden, havaintokanavien tai teoreettisten tulkintojen puitteissa. Se voi koskea sekä fyysisiä olioita että signaaleja tai prosesseja, joiden olemassaolo todetaan vain epäsuorasti.

Syitä havaitsemattomuuteen ovat kolme päätyyppiä. Ensinnäkin instrumentaaliset ja tekniset rajoitteet, kuten sensorin herkkyyden, mittausajan tai mittausparien kattavuuden puutteet. Toiseksi signaalin heikkous suhteessa taustakohinaan tai muihin häiriöihin, jolloin havainto on tilastollisesti epävarma tai epävarmuus on liian suuri. Tämä voi johtua esimerkiksi pienestä signaalista tai suuresta kohinasta. Kolmanneksi fundamentaaliset tai teoreettiset rajoitteet, kuten luonnonlaeista johtuva epävarmuus, kieletty tai puuttuva havaintokanava tai matemaattinen undecidability, jolloin ilmiötä ei voida päätellä nykyisillä malleilla.

Sovellusalueita on useita. Esimerkiksi pimeä aine ja pimeä energia ovat olosuhteita, joita havaitaan pääasiassa niiden vaikutusten kautta eikä niiden suoraa electromagnetic-säteilyä tunnisteta; neutrinoiden vuorovaikutukset ovat toinen esimerkki harvinaisista havainnoista. Myös eksoplaneettojen toteaminen perustuu usein epäsuoriin havaintoihin ja ilmiöiden epätarkkoihin tulkintoihin, jolloin havaitsemattomuus rajoittaa varmuutta.

Käytännössä havaitsemattomuuden kytkeytyminen mittauksiin ja teorioihin ohjaa epävarmuuden hallintaa, tilastollisia menetelmiä sekä yhdistettyjä havaintoja. Tutkimus pyrkii laajentamaan havaittavuutta kehittämällä sensoreita, parempia analyysimenetelmiä ja vahvempia teoreettisia malleja, jotta havaitsemattomuutta voidaan pienentää tai ymmärtää paremmin.