glukuronidaatioon

Glukuronidaatio on elimistön vaihe II -konjugaatio, jossa glukuronihappo liitetään substraattiin UDP-glukuronihapon avulla. Tämä konjugaatio lisää yhdisteen vesiliukoisuutta ja helpottaa sen erittymistä sappiin tai virtsaan. Reaktiota katalysoivat UDP-glukuronosyltransferaasit (UGT).

Pääasiallinen paikka reagoida on maksa, mutta glukuronidaatiota tapahtuu myös suolistossa, munuaisissa ja joissain muissa kudoksissa. UGT-entsyymit ovat endoplasmisessa retikulumissa, ja niiden aktiivisuus sekä substraattivalikoivuus vaihtelevat isoformien mukaan. Tärkeitä isoformivaroja ovat UGT1A1, UGT1A6 ja UGT2B7 sekä useat alaliitokset. Substraatteja ovat monenlaiset lipofiiliset yhdisteet, kuten lääkeaineet (esim. morfiini, ibuprofeeni), bilirubiini ja sen metaboliitit, steroidihormonit sekä monet ympäristö- ja kemialliset yhdisteet. Reaktiossa glukuronihappo voidaan liittää fenoli-, alkoholi- sekä joidenkin karboksyyli- ja amino-ryhmien kautta, muodostaen O-, N- tai S-glukuronideja.

Merkitys: glukuronidaatio lisää entiteetin vesiliukoisuutta ja tehostaa eliminoitumista sekä sapen että virtsan kautta. Se vaikuttaa sekä endogeenisiin yhdisteisiin että lääkeaineiden farmakokinetiikkaan. Genetiiset variaatiot, kuten UGT1A1-polymorfit, voivat aiheuttaa Gilbertin tai Crigler-Najnjar -tyypin oireita. Induktoreita ja estäjiä – esimerkiksi rifampisiini sekä phenobarbital – voi olla, mikä muuttaa glukuronidaation nopeutta ja aiheuttaa lääkeaineyhteisvaikutuksia. Esimerkkeinä morfiinin glukuronidaatiotuotteet M3G ja M6G sekä SN-38:n glukuronidointi irinotekaan-metabolian yhteydessä.