galvanoitumistapoja

Galvanoitumistapoja (galvanointimenetelmät) tarkoitetaan erilaisia tekniikoita, joilla pinnalle voidaan muodostaa metallikerros sähkökemiallisella tai kemiallisella reaktiolla. Tavoitteena on parantaa korroosionkestoa, kulutuskestävyyttä, kuorintaa tai ulkonäköä. Yleisiä päällysteitä ovat sinkki, kupari, nikkeli, kromi sekä hopea ja kultahidas.

Elektrolyyttinen galvanoituminen on yleisin menetelmä, jossa työtuote (katodi) päällystetään halutulla metallilla, kun taas anodilla on päällysteen muodostavaa metallia. Elektrolyyttejä käytetään usein sinkkivaihtoehdoissa, mutta myös kupari-, nikkeli- ja kromikerrokset ovat tavallisia. Prosessissa pH, lämpötila ja virta voivat hallita kerroksen paksuutta sekä kiinnittymistä.

Autokatalyyttinen galvanoituminen, eli autokatalyyttinen (elektroless) plating, ei vaadi ulkoista virtaa. Pelkistysreaktio tapahtuu kemiallisesti, ja metallikerros kasvaa pinnalle kaikissa kuvioissa. Yleisimmät autokatalyysiset pinnoitteet ovat nikkelipohjaiset Ni-P ja Ni-B sekä erilaiset lisäaineet, jotka parantavat kulutusta ja kierteiden tasaisuutta.

Kuumagalvanoituminen (hot-dip galvanizing) on prosessi, jossa esikäsitelty teräs upotetaan sulaan sinkkiin noin 450 °C:ssa. Kerros muodostuu hitsautuen terän pintaan, tarjoten pitkäaikaisen korroosiosuojan. Tämä menetelmä on kustannustehokas suurille rakenteille, kuten rakennus- ja autoteollisuuden osille.

Muita huomioitavia menetelmiä ovat kromi- ja tinapinnoitteet sekä difuusiin päällystykseen liittyvät menetelmät, kuten sherardointi. Usein käytössä oleviin haittoihin kuuluvat ympäristö- ja terveysvaikutukset, kuten cyanide-pohjaiset liuokset ja kromin VI -yhdistelmät, sekä vaatimukset jätteenkäsittelyssä.

Sovelluksia ovat rakennus- ja autoteollisuus, sähkö- ja elektroniikkatuotteet sekä kuluttajatuotteet, joissa halutaan sekä suojaa että esteettistä viimeistelyä.