fosfaattikemiaan

Fosfaattikemia (fosfaatin pitoisuus veressä) kuvaa veren fosfaattipitoisuutta. Fosfaatti on elimistön tärkeä aine, joka osallistuu energiatuotantoon ATP:hun, solujen toimintaan sekä luuston mineralisaatioon. Aikuisilla normaalin fosfaattipitoisuuden viitearvot ovat yleensä noin 0,8–1,5 mmol/L, mutta arvot voivat vaihdella laboratorion mukaan.

Fosfaatin tasapainoon vaikuttavat munuaiset, parathormoni (PTH), D-vitamiinin aktiivinen muoto sekä FGF23-hormoni. Suurin osa fosfaatista säilyy luustossa tai verenkierrossa sidoksissa proteiineihin ja soluihin, ja sitä säädellään ruokavaliolla, riittävällä munuaistuhkalla sekä endokriinisellä säätelyllä. Munuaisten toiminnan heikkeneminen muuttaa fosfaatin poistumista verestä, ja tilaa voivat aiheuttaa sekä hyperfosfatemia että hypofosfatemia, riippuen taustatekijöistä.

Hyperfosfatemiaa esiintyy esimerkiksi kroonisen munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä, hypoparathyroidiassa, runsaan fosfaattipitoisen ruoan tai lääkkeiden käytön seurauksena sekä solujen hajoamisen tai kilpikirroksen aiheuttamissa tiloissa. Hypofosfatemia voi johtua refeeding-syndroomasta, aliravitsemuksesta, alkoholismista, DKA:sta, liiallisesta insulininerityksestä sekä fosfaatti- tai D-vitamiinivajeesta.

Diagnoosi perustuu veren fosfaattipitoisuuden mittaukseen ja potilaan kliiniseen tilaan. Hoito keskittyy syyn ratkaisemiseen sekä fosfaatin poistoon tai korvaamiseen: hyperfosfatemiaa varten voidaan käyttää ruokavalion rajoituksia, fosfaatin sitovia lääkevalmisteita ja dialyysiä tarvittaessa; hypofosfatemiaa varten annetaan suun tai laskimonsisäisesti fosfaattia sekä korjataan tarvittaessa D- ja K-vitamiinin tasoja. Fosfaatin tasapainon pitkäaikainen kontrolli on erityisen tärkeää munuaisten vajaatoiminnan, endokriinisten häiriöiden ja luiden terveyden kannalta.