fosfaatittomuus

Fosfaatittomuus, eli fosfaatin puute, on tila, jossa kasveille tärkeän fosfaatin (PO4^3−) saatavuus maaperästä on hyvin vähäinen. Fosfori on kasvien tärkeä makro­ravinne, joka osallistuu energiatalouteen, solukon rakennukseen sekä juuriston kehitykseen. Puute rajoittaa kasvua, heikentää juurien ja köynnösten kasvua sekä vaikuttaa kukinnan ja satoon.

Syy siihen, miksi fosfori ei ole saatavilla, voi olla maaperän ph-tilan ja kemiallisen sidoksen vaikutus. Hapanta ja hapan maaperä sitoo fosforin liukenemattomiin yhdisteisiin, kun taas kalkkikivisiä maita esiintyy fosforin sitoutumista kalsiumin kanssa. Maa-tekstuurilla, orgaanisen aineksen määrällä ja mikrobiyhteisöillä on myös vaikutusta fosforin saatavuuteen. Lisäksi suuria lannoitusmääriä ilman tarvetta voi johtaa ympäristöhaittoihin.

Oireet vaihtelevat kasvilajeittain, mutta yleisiä merkkejä ovat hidastunut kasvu, litteä tai kouristettu lehtien kehitys, vanhemmilla lehdillä violetti tai punertava hehku sekä juuriston heikentynyt kehitys. Viljelykasveilla satoon ja sokeri- sekä proteiinipitoisuuksiin voi tulla vaikutuksia.

Diagnoosi perustuu maaperä- ja kasvinäytteisiin. Maaperästä mitataan käytettävissä olevaa fosforia esimerkiksi Olsen- tai Bray-menetelmillä. Kasvintason analyysiillä voidaan arvioida fosforin tarvetta.

Käsittely ja ennaltaehkäisy perustuvat fosforilannoitukseen ja pH:n hallintaan. Lannoitteet kuten MAP, DAP tai triple superphosphate voidaan levitä levittäen tai juurivyöhykkeeseen, jaetaan annokset useisiin jaksoihin, jotta fosfori hyötyy paremmin. Orgaaninen aine ja juurituhoja tukeva mikorhyyrayhteisö voivat parantaa saatavuutta. Vältä fosforin liikatuontia ja epätasaisia huuhtoutumisia, sillä liiallinen fosforin valuminen voi aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä.