evidentialiteettia

Evidentialiteetti (evidentialiteetti) on kielitieteellinen käsite, joka kuvaa sitä, millä tavalla puhuja osoittaa tiedon lähteen. Se kertoo, onko tieto saatu suoraan havainnosta, onko se päätelty tai päätetty jostakin, vai onko siitä puhuttu toisen tai toisen puhujan kautta. Etymologisesti termi juontaa latinan sanasta evidens, joka tarkoittaa ilmeistä tai ilmiselvää.

Kielellisessä käytössä evidentialiteetti voidaan merkitä kielessä sanmorfologisesti, partikkelien avulla tai itsenäisinä lausekkeina. Tyypillisesti evidentialiteetin kategorioita ovat suora (havaittu) evidential, epäsuora (johtopäätös- tai inferential) evidential sekä kertova/quotative evidential, joka ilmaisee, että tieto on peräisin toiselta henkilöltä. Osa kielistä ylläpitää moniäänisen järjestelmän, jossa on useita erottuvia evidential-lajeja, kun taas joissain kielissä evidentialiteetti on vähäisempi tai eksplisiittisesti ilmaistuna voi olla vain kontekstin tulkinnan varassa.

Evidentialiteetti eroaa epistemisesta modaalisuudesta siinä, että se keskittyy tiedon lähteeseen ja sen hankkimistapaan, ei pelkästään puhujan varmuuteen tiedon oikeellisuudesta. Se vaikuttaa sekä lauseen merkitykseen että puheensoiton rakenteeseen, ja se voi kytkeytyä lisäksi aikaa, tilaa sekä kerrontaan.

Esimerkkejä yleisistä kategoriaesimerkeistä ovat suora havaittu lause, kuten “Minä näin sen,” sekä kertova tai kuulusteltu lause, kuten “Hän sanoi nähneensä sen.” Johtopäätösevidentialit ilmenevät lauseissa kuten “Se on varmaankin tapahtunut.” Evidentialiteetti on keskeinen osa monien maailman kielten rakenteellista monimuotoisuutta ja keskustelun luotettavuuden ilmaisua.