etävarmuus

Etävarmuus on suomenkielinen termi, joka yhdistää sanat etä ja varmuus. Se kuvaa informaation, mittauksen tai lopputuloksen luottamuksen tai luotettavuuden astetta, kun kyse on kaukaa tai etäälle tapahtuvasta ilmiöstä tai järjestelmästä. Koska sana on käytännön ja teknisen kielen muodostama, sillä ei ole yhtä virallista määritelmää, vaan sen merkitys määräytyy kontekstin mukaan.

Käyttökonteksteja on monia: etävarmuudesta puhuttaessa viitataan usein siihen, miten etäisyydestä johtuvat tekijät, kuten signaalin heikkeneminen, viive, ympäristöolosuhteet tai kalibroinnin poikkeamat, vaikuttavat havaintojen tai mittausten tarkkuuteen. Sitä voidaan käyttää sekä teknisessä keskustelussa että arkipäiväisessä kielessä kuvaamaan epävarmuutta, joka liittyy kauempana olevaan lähteeseen saatuun tietoon.

Esimerkkejä: Satellittikuva-aineistojen etävarmuus johtuu rajallisesta resoluutiosta ja ilmakehän vaikutuksista; etävalvontajärjestelmät voivat kärsiä tiedon viiveestä ja kadonneista datapisteistä; pitkien ennusteiden tai simulointien yhteydessä etävarmuus heijastuu mallin lähteisiin ja kaukaisista havainnoista.

Määritys ja vähentäminen: Etävarmuutta voidaan arvioida ja hallita käyttämällä yleisiä epävarmuuslaskennan keinoja. Tunnistetaan etäisyyteen liittyvät virhelähteet, kvantifioidaan ne ja pyritään pienentämään ne kalibroinnilla, monitahoisilla mittauksilla, tiedon fuusiossa sekä mallipohjaisilla korjauksilla.

Yleisesti etävarmuus on kuvaus siitä, miten etäisyys vaikuttaa tiedon luotettavuuteen eri yhteyksissä.