etäisyyskartoitusmenetelmistä

Etäisyyskartoitusmenetelmät, tunnetaan myös nimellä etäisyysmittausmenetelmät, ovat joukko tekniikoita, joita käytetään kohteiden tai alueiden etäisyyden määrittämiseen ilman suoraa fyysistä kosketusta. Näitä menetelmiä hyödynnetään monilla eri aloilla, kuten maanmittauksessa, navigoinnissa, robotiikassa, ilmailussa ja tieteellisessä tutkimuksessa.

Yksi yleisimmistä etäisyyskartoitusmenetelmistä perustuu sähkömagneettisten aaltojen, kuten valon tai radioaaltojen, käyttöön. Laserkeilaus (LiDAR) lähettää lasersäteitä ja mittaa palautuvan valon ajan kohteesta. Tämän perusteella voidaan laskea etäisyys erittäin tarkasti ja luoda kolmiulotteisia malleja ympäristöstä. Radartunnistus hyödyntää radioaaltoja, ja sitä käytetään usein sääennustuksessa, lentoliikenteen valvonnassa ja merenkulussa.

Toinen ryhmä menetelmiä perustuu optiikkaan ja stereokuvaan. Monokulaarisessa etäisyysmittauksessa hyödynnetään yhden kameran kuvaa ja tunnettuja suhteita tai esineiden kokoa etäisyyden arvioimiseksi. Stereokuvaus käyttää kahta tai useampaa kameraa, jotka ottavat kuvia hieman eri näkökulmista. Vertaamalla näitä kuvia voidaan laskea pisteiden syvyys ja siten etäisyys, mikä on yleistä esimerkiksi 3D-mallinnuksessa ja autonomisissa ajoneuvoissa.

Ultraäänietäisyysmittaus käyttää ääniaaltoja, jotka ovat ihmiskorvalle kuulumattomia. Lähetetty äänipulssi heijastuu kohteesta, ja palautuvan kaiun perusteella voidaan määrittää etäisyys. Tämä menetelmä on yleinen robotiikassa ja joissain antureissa, joissa tarvitaan kustannustehokasta etäisyysmittausta lyhyillä etäisyyksillä. Valitun etäisyyskartoitusmenetelmän tehokkuus riippuu sovelluksen vaatimuksista, kuten etäisyysalueesta, tarkkuudesta ja ympäristöolosuhteista.