erityissuositusten

Erityissuositukset ovat suosituksia, jotka annetaan tietyissä erityistilanteissa tai tietylle ryhmälle. Termi muodostuu sanoista erityinen ja suositus, ja sitä käytetään laajasti julkisissa ja yksityisissä yhteyksissä kuvaamaan ohjeistuksia, jotka poikkeavat tavanomaisista yleissuosituksista.

Erityissuositukset voivat koskea esimerkiksi terveydenhuoltoa, koulutusta, turvallisuutta, ympäristöä tai kuluttajansuojaa. Niitä laativat yleensä viranomaiset, tutkimuslaitokset sekä asiantuntijaverkostot, ja ne perustuvat vallitsevaan tutkimustietoon sekä asiantuntijakäsityksiin. Niiden tarkoitus on tarjota konkreettisia toimintamalleja tilanteissa, joissa yleisemmät ohjeet eivät riitä tai eivät juuri kyseiseen tilaan sovellu.

Ne ovat yleisesti suosituksia, eikä niiden noudattaminen ole oikeudellisesti pakollista. Kuitenkin eräissä tapauksissa viranomaisten käytännöt voivat edellyttää erityissuositusten huomioimista päätöksenteossa tai käytännön toimissa. Siten erityissuositukset voivat vaikuttaa esimerkiksi palvelujen tarjontaan, rajauksiin tai riskienhallintaan, vaikka ne eivät itsessään ole sitovia lakeja.

Rakenne ja julkaiseminen vaihtelevat: ne voivat olla kattavia oppaita, muistioita tai virallisia lausuntoja. Usein sisällön lisäksi ilmoitetaan soveltamisen kriteerit, ajantasaisuus sekä päivitysprosessi, jotta suositukset pysyvät ajankohtaisina tilanteen mukaan.

Käytännössä erityissuosituksia käytetään, kun standardimenettelyt tai yleiset ohjeet eivät riitä vastaamaan erityisen ryhmän tai tilan tarpeisiin.