erilaistumisesta

Erilaistuminen on biologinen prosessi, jossa yhden lajin populaatioista kehittyy vähitellen erillisiä lajeja tai lajiutumisen asteita. Se merkitsee geneettistä divergenssiä ja lopulta lisääntymiskyvyn eristäytymistä nykyisten populaatioiden välillä. Erilaistuminen on keskeinen mekanismi biologisen monimuotoisuuden synnyssä ja voi alkaa sekä maantieteellisesti eristyneissä että maantieteellisesti yhteensotaisissa oloissa.

Erilaistuminen voi syntyä usealla tavalla. Allopatrinen erilaistuminen tapahtuu, kun populaatiot ovat maantieteellisesti erillään ja geneettinen muutos sekä drift kerääntyvät eriytyessä. Sympatrinen erilaistuminen tapahtuu ilman maantieteellistä eristystä, usein ekologisen eriytymisen kautta, esimerkiksi kun osa populaatiosta valitsee erilaisia resursseja tai isäntäkasveja. Polyploidia on erityisen yleistä kasveilla ja voi luoda uuden lajin hyvin nopeasti; tämä lisääntymiskyvyn eristymistä tapahtuu jo syntyvässä kasvilla.

Parapatrinen erilaistuminen sijoittuu rajoja lähelle toisiaan oleville populaatioille ja johtuu usein ympäristögradientin mukaan tapahtuvasta eriytymisestä sekä rajakäyttäytymisen muutoksista. Peripatrinen erilaistuminen tarkoittaa pienen, syntyvän populaation eriytymistä suuremman populaation sisällä, usein founder-effektin ja geneettisen driftin kautta.

Reproduktiiviset esteet, sekä prezygotiset että postzygotiset, tukevat erilaistumista. Prezygotiset esteet estävät parittelun tai hedelmöittymisen; postzygotiset esteet vaikuttavat jälkeläisten menestykseen tai lisääntymiskykyyn. Esimerkkeinä ovat Darwinin lintujen Geospiza-lajit Galapagos-saarilla sekä afrikkalaiset järvilaakson cichlidit, jotka osoittavat huomattavaa laajaa monimuotoisuutta sekä sympatriisessa että maantieteellisesti lähiyhteyksissä. Kasveilla polyploidia on tyypillinen keinoavote erilaistumiseen.