eriytymisestä

Eriytyminen on biologinen prosessi, jossa yksi populaatio jakautuu useammaksi erilliseksi lajiksi. Prosessin aikana populaatioiden geneettinen yhteys heikkenee tai katkeaa, ja ne alkavat kehittää eriytyneitä ominaisuuksiaan, mikä lopulta voi johtaa siihen, että lajit eivät enää formsaa kelvollista jälkeläisyyttä keskenään.

Keskeisiä eriytymistapoja ovat allopatrinen, sympatrinen, parapatrinen ja peripatrinen eriytyminen. Allopatrinen eriytyminen syntyy, kun maantieteellinen este erottaa populaation ja estää geneettisen virran. Sympatrinen eriytyminen sijoittuu samaan maantieteelliseen alueeseen ja tapahtuu usein ekologisen eriytyneen sopeutumisen tai kromosomaalisten muutosten kautta. Parapatrinen eriytyminen tapahtuu vierekkäisten populaatioiden välillä, joissa geneettinen virta on rajallinen. Peripatrinen eriytyminen tarkoittaa pienen periferiassa sijaitsevan populaation eriytymistä suuremmasta populaatiosta.

Eriytyminen edellyttää lisääntymisrajoitusten kehittymistä: prezygotiset esteet kuten erilaiset lisääntymisajat, pariutumiskäyttäytyminen ja mekaaniset esteet sekä postzygotiset esteet kuten jälkeläisten hedelmällisyyden väheneminen. Geneettinen divergointi johtuu mutaatioista, geneettisestä driftistä ja luonnonvalinnasta sekä näiden vuorovaikutuksesta; lisääntynyt eriytyminen tapahtuu, kun geneettinen virtaus on vähentynyt tai loppunut. Polyploidia, erityisesti kasveissa, voi nopeuttaa eriytymistä ja johtaa uuden lajin syntyyn.

Eriytymisellä on keskeinen rooli lajin monimuotoisuuden synnyssä ja sopeutumisessa erilaisiin ympäristöihin. Se voi tapahtua nopeasti tai hitaasti useiden sukupolvien aikana, ja sen tutkimus yhdistää evoluution, genetiikan ja ekologian näkökulmia.