epätoimivuus

Epätoimivuus on tila, jossa laite, järjestelmä tai prosessi ei toimi suunnitellusti tai ei toimi lainkaan. Termiä käytetään yleisesti teknisessä, teollisessa ja IT-ympäristössä kuvaamaan toiminnallisuuden puutteita, vikakohteita tai täydellistä toimintakyvyttömyyttä. Etymologisesti sana muodostuu Suomen sanoista epä- (kieltävän etuliitteen) ja toimivuus (toimintakyky).

Kontekstit ja ilmenemismuodot vaihtelevat: fyysisessä laitteistossa epätoimivuus voi tarkoittaa komponentin pysähtymistä, sensorin vikaantumista tai toiminnon puuttumista; ohjelmisto- ja IT-järjestelmissä se voi ilmetä käyttöliittymän reagoimattomuutena, toiminnallisuuden puutteena tai palvelun epäonnistumisena. Rakennus- ja infrastruktuurihankkeissa epätoimivuus voi merkitä järjestelmän osien tyydyttämätöntä suorituskykyä tai turvallisuusriskien kasvua.

Syitä epätoimivuuteen ovat muun muassa suunnitteluvirheet, laitteiston kuluminen tai vauriot, asennus- tai yhteensopivuusongelmat, ohjelmistovirheet, ympäristötekijät sekä inhimilliset virheet. Seurauksia voivat olla tuotantokatkokset, turvallisuusriski, kuormituksen lisääntyminen muille osille sekä kustannusten kasvu.

Hallinta ja ennaltaehkäisy perustuvat kunnossapitoon, säännöllisiin tarkastuksiin, vikadiagnostiikkaan ja riskianalyysiin (esim. FMEA). Varajärjestelmät, redundanssi sekä päivitykset ja koulutus auttavat pienentämään epätoimivuuden todennäköisyyttä ja sen vaikutuksia.