epämetallisissa

Epämetallit ovat alkuaineita, joiden kemialliset ja fyysiset ominaisuudet eroavat metallien ominaisuuksista. Termi kattaa suurelta osin oikealla puolella jaksollista järjestelmää sijaitsevat elementit sekä joitakin poikkeuksia, kuten vety, joita usein käsitellään erikseen. Epämetallit esiintyvät sekä kaasumaisina että kiinteinä aineina; yleisimpiä ovat hapen, typen, hiilen, fosforin ja rikin ohella halogeenit sekä jalokaasut.

Ominaisuudet: Epämetallit johtavat sähköä huonosti ja niillä on korkea elektronegatiivisuus sekä ionisaatioenergia. Ne muodostavat pääasiassa kovalenttisia sidoksia, ja niiden oksidit ovat useimmiten hapamia. Epämetallit voivat reagoida metallien kanssa muodostaen suoloja, ja niidenatomit esiintyvät monissa erilaisissa molekyylirakenteissa. Fyysisesti epämetallit voivat olla kaasumaisia (esimerkiksi happi, vety, typpe, fluori, kloori), nestemäisiä (bromi) tai kiinteitä (hiili, fosfori, rikki, seleeni).

Esimerkit ja merkitys: Elämä ja maapallo perustuvat epämetalleihin. Hiili, happi, typpi, fosfori ja rikki muodostavat keskeiset orgaaniset ja biogeokemialliset yhdisteet. Epämetallien yhdisteet ovat tärkeitä teollisuudessa ja ympäristössä: vettä muodostava H2O, hiilidioksidi CO2, ammoniakki NH3 sekä fosforihapot H3PO4 ovat esimerkkejä sekä katalyyteistä että lannoitteista ja monista muista sovelluksista.

Käyttö ja rooli: Epämetallit ovat välttämättömiä elämälle ja teollisuudelle. Niiden yhdisteet ovat keskeisiä sekä energiantuotannossa, lannoitteissa, lääkeaineissa että monissa materiaaleissa kuten polymeereissä ja elektroniikassa.