epäloogisuus

Epäloogisuus tarkoittaa loogisuudesta poikkeamista. Sanaa käytetään sekä filosofisessa keskustelussa että arkipäivän kielessä kuvaamaan päättelyn tai väitteen epäjohdonmukaisuutta. Etymologisesti epä- merkitsee "ei", ja logiikka viittaa päättelyn sääntöihin ja rakenteisiin.

Erotus: Formalissa logiikassa epäloogisuus viittaa siihen, ettei päättely ole pätevä tai sen premissit johda päätteeseen. Arkikielessä epäloogisuus voi ilmetä epäjohdonmukaisina väitteinä, ristiriitaisuutena, epäselvyytenä tai kontekstuaalisena epäonnistumisena päättelyssä. Tällöin kyse on sekä rakenteellisista virheistä että kielellisistä puutteista.

Tyypillisiä epäloogisuuden muotoja ovat esimerkiksi: 1) pätevyysvirhe eli päättely ei seuraa premisseistä; 2) epäselvyys tai ambiguitetti, jolloin väite on tulkinnanvarainen; 3) ristiriitaiset väitteet, jotka sulkevat toisiaan; 4) yleistysten liiallinen yleistys tai tilastollisesti virheellinen johtopäätös; 5) kognitiiviset harhat tai retoriset keinot, jotka maskoivat todellista perustetta. Myös paradoksit ja itseään kieltäviä väitteitä voidaan luetella epäloogisuuksiksi.

Arvioinnissa epäloogisuus kartoitetaan usein päättelyn pätevyyden, johdonmukaisuuden ja premissien totuusarvojen kautta. Loogisen analyysin tavoitteena on osoittaa, missä kohdin johtopäätös ei seuraa premisseistä tai missä väitteet ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Epäloogisuuden tunnistaminen parantaa argumentoation selkeyttä ja kriittistä ajattelua.