endotermisyydestä

Endotermisyydestä tarkoitetaan elimistön kykyä säädellä kehon lämpötilaa pääasiassa oman aineenvaihdunnan lämmöntuotannon avulla. Endotermiset lajit voivat ylläpitää vakaata keskivartalon lämpötilaa riippumatta ympäristön lämpötilasta, mikä mahdollistaa toiminnan monissa erilaisissa olosuhteissa.

Suurimmat endotermiset ryhmät ovat nisäkkäät ja linnut. Näillä lajeilla korkea perusaineenvaihdunta ja termogeneesi mahdollistavat aktiivisen liikkumisen sekä kylmissä että kuumissa ympäristöissä sekä paremman kontrollin elimistön lämpötilasta.

Mekanismina endotermiaan liittyy sekä jatkuva aineenvaihdunnan lämmöntuotanto että aktiivinen termogeneesi. Tärinä (shivering) ja non-shivering termogeneesi, usein ruskean rasvan avulla, sekä eristävien rakenteiden kuten turkin tai höyhenpeitteen merkitys ovat keskeisiä. Verenkierron säätely ja lämmönhukan vähentäminen muun muassa ihon verisuonten toimintojen kautta tukevat lämpötilan hallintaa. Joillakin lajeilla esiintyy myös tilapäistä alhaistunut aineenvaihdunta torporin tai lepotilan aikana.

Endotermisyys on energiamäärältään vaativa; runsas ravinnon saanti on tyypillistä. Sen etuja ovat kyky ylläpitää toimintakykyä kylmässä ilmastossa, mahdollisuus korkeaan fyysiseen suoritukseen ja laajempi ekologinen nuklei. Toisaalta korkea energiankulutus asettaa kustannuksia ruokavarastoinnissa ja ravinnon saatavuudessa. Joillakin lajeilla esiintyy alueellista tai tilapäistä endothermyä, jossa lämpöä tuotetaan paikallisesti, vaikka koko elimistö seuraa ympäristön lämpötilaa.