Endotermisyys

Endotermisyys on kyky ylläpitää vakaata ruumiinlämpötilaa itsenäisesti, pääasiassa metabolisen lämmöntuotannon avulla. Endotermiset eläimet voivat säilyttää kehonlämmön, vaikka ympäristön lämpötila vaihtelisi huomattavasti, ja ne usein toimivat tehokkaasti sekä kylmillä että lämpimillä alueilla. Endotermisyys liittyy usein homeotermiaan, eli elimistön lämpötilan vakauteen.

Lämmönsäätely tapahtuu sekä lämpötilan tuottamisen että säätelyn kautta. Pääasiallisena keinona on metabolinen lämpötuotanto. Tärkeimmät mekanismit ovat värinä (shivering), which tuottaa lämpöä lihasnykäyksin, sekä ei-värinäinen termogeneesi, joka vapauttaa lämpöä ruskean rasvakudoksen (ruskea rasvisto) kautta. Ruskean rasvakudoksen lämmöntuotannossa energiasta osa muutetaan lämmöksi termogenesiin erilaisten proteiinien avulla.

Endotermisyys liittyy tyypillisesti nisäkkäisiin ja lintuihin, jotka voivat ylläpitää vakaata ruumiinlämpötilaa. Joillakin selkärankaisilla, kuten joidenkin kalojen ja haiden ryhmissä, on todettu alueellista endotermia, jolloin osa kehosta pysyy lämpimämpänä kuin ympäristö. Tämä ilmiö mahdollistaa paremmat suorituskyvyn edellytykset kylmässä vedessä tai kylmillä alueilla.

Käytännössä endotermisyys antaa etua toimintakyvyn säilyttämisessä ja liikkumisessa kylmässä sekä korkeassa fyysisessä rasituksessa, mutta se vaatii suuria energiavarantoja ja ravinnontuotantoa. Endotermian kehitys on tapahtunut useissa lajiryhmissä ja on tärkeä tekijä eläinten ekologisessa ja käyttäytymisessä.

Huomioitavaa on, että endotermisyys voi ilmetä sekä uni- että polyfyylisesti eri ryhmissä, ja sen tarkka ilmenemismuoto sekä vaikutukset vaihtelevat lajeittain.