elektronivajeisia

Elektronivajeisia yhdisteitä ovat kemialliset lajit, joiden elektronipuskurit ovat vajaalaisia ja joiden atomien alueilla on matala elektronitiheys. Näillä yhdisteillä on taipumus vastaanottaa elektronipareja, minkä vuoksi niitä kuvataan usein Lewis-akseina. Elektronivajeisuus voi johtua tilapäisestä tai pysyvästä octetin täyttymisestä, atomien epätyypillisestä elektronegatiivisuudesta tai rakenteellisesta vetäytymisestä, joka ylläpitää tyhjiä tai matalan energiatasettiä lokeroita.

Tyypillisiä esimerkkejä ovat boron- ja alumiiniyhdisteet sekä joidenkin hiiliyhdisteiden karbokationit. Tunnetuimpia tapauksia ovat BF3, BCl3 ja AlCl3, sekä diborane B2H6, joissa boronin epätyydytetty oktettiasema tekee ne erittäin potentiaalisiksi Lewis-akseiksi. Elektronivajeisia ovat myös karbokationit, kuten tert- ja primaariset lisähapot, sekä elektronisesti köyhyiset, kaoottiset alkeellisesti substituoidut alkeinit ja alkeenit kuten tetrablyanoetyleen (TCNE). Lisäksi ryhmässä esiintyy erittäin elektronin vastaanottajina toimivia polyren- ja n-happihaittoja.

Käytännössä elektronivajeisia yhdisteitä käytetään laajasti orgaanisessa synteesissä ja materiaalitieteessä Lewis-acideina, jotka aktivoivat molekyylit vastaanottavien tai ainoiden elektroniparien avulla. Niitä käytetään esimerkiksi hydroboroinnissa, lisääytymisreaktioissa ja katalyyttiimina muiden reaktioketjujen käynnistämisessä. Elektronivajeisuutta voidaan mitata ja arvioida eri menetelmillä, muun muassa Gutmann-Beckett -menetelmällä 31P NMR -tunnuslaskemien avulla sekä teoreettisesti fluoridi- tai elektronin affinity -mittauksin.

Elektronivajeiset yhdisteet ovat siten keskeisiä komponentteja sekä reaktiorekisterissä että materiaalien suunnittelussa, joissa halutaan hallita elektronitason vuorovaikutuksia.