eitoxisuuden

Eitoxisuus eli eitoxisuus tarkoittaa tilaa tai ominaisuutta, jossa aineen tai altistuksen ei ole havaittavissa haitallisia toksisia vaikutuksia tietyissä olosuhteissa. Toksisuus on yleensä annos- ja reittikohtaista, joten eitoxinen ei tarkoita absoluuttista taivuttelutonta luonnetta kaikissa tilanteissa, vaan liittyy määriteltyihin käytön rajoihin, ihmisryhmiin ja altistumistapoihin.

Eitoxisuus on usein kontekstisidonnainen käsite. Mikä voidaan pitää ei-toxisena altistuksena yhdellä reitillä tai annoksella, voi olla haitallinen toisessa. Lisäksi yksilölliset tekijät, kuten ikä, terveydentila tai samanaisten chemikaalien sekoitusvaikutukset, voivat muuttaa kokonaisriskin. Siksi ei ole olemassa yhtä yleispätevää “ei-toxista” tilaa kaikille tilanteille.

Mittaaminen ja arviointi perustuvat toksikologian menetelmiin. Tutkimuksissa käytetään esimerkiksi in vitro- ja in vivo -testejä sekä määritetään kynnysarvoja kuten NOAEL (No Observed Adverse Effect Level) ja ADI (acceptable daily intake). Näitä arvoja käytetään riskinarvioinnissa ja turvallisuusarvioissa sekä elintarvikkeiden, kosmetiikan ja lääkkeiden sääntelyssä. Käytännössä eitoxisuus saavuttaa käytännön merkityksensä, kun altistus on määritelty turvalliseksi tietyllä aikavälillä ja määritellyille populaatioille.

Käytännön sovelluksissa eitoxisuus esiintyy esimerkiksi elintarvikkeiden lisäaineiden ja kosmetiikkatuotteiden turvallisuusluokituksissa sekä ympäristötutkimuksessa, joissa pyritään varmistamaan, ettei altistus ylitä hyväksyttyjä rajoja. Lisäksi GRAS- ja muut turvallisuusarvioinnit perustuvat osin eitoxisuuden oletukseen kyseisessä kontekstissa.

Yhteenvetona eitoxisuus kuvaa tilaa, jossa oikeutetun altistumisen puitteissa ei havaita haitallisia toksisia vaikutuksia. Arviointi on aina kontekstikohtaista ja riippuu annoksesta, reitistä, aikavälistä sekä kohdepopulaatiosta.