eimetallisiin

Eimetallisiin on suomen kielen taivutusmuoto, jolla viitataan ei-metalleihin eli ei-metallisiin alkuaineisiin. Kemiaan termi kuvaa ryhmää alkuaineita, jotka eivät käyttäydy metallien tavoin. Eimetallit eroavat metallien ominaisuuksiltaan monin tavoin: niitä pidetään yleensä huonosti sähkönjohtavina, niillä on korkeammat elektronegatiivisuudet ja ionisaatioenergiat, ja ne muodostavat usein kovalenttisia sidoksia. Ominaisuudet vaihtelevat yksittäisten alkuaineiden mukaan; osa eimetalleista esiintyy kaasumaisina (happi, typpe, kloori, fluori), osa nestemäisinä (bromi), ja osa kiinteinä (hiili, fosfori, rikki, jodi). Eimetallit muodostavat yleensä oksideja, joiden luonteet ovat usein hapan.

Esimerkkejä eimetalleista ovat vety (H), hiili (C), typpe (N), happi (O), fosfori (P) ja rikki (S). Halogeenit (F, Cl, Br, I) sekä jalokaasut (He, Ne, Ar, Kr, Xe, Rn) ovat selkeästi ei-metallisen alueen edustajia. Joidenkin lähteiden mukaan seleeni kuuluu ei-metalleihin, kun taas arseeni luokitellaan usein puolimetalliksi. Tässä mielessä eimetallit muodostavat laajan ja-monimuotoisen ryhmän, jolla on sekä teollisia että biologisia merkityksiä.

Käytännön merkitys korostuu elämälle välttämättömien alkuaineiden tilassa: monien eimetallien yhdisteet ovat keskeisiä orgaanisessa kemiassa, energiantuotannossa ja maaperän sekä ilmakehän kemiassa. Eimetallien luokitus ja ominaisuudet voivat vaihdella lähteestä riippuen, mutta niiden peruspiirteet ovat yleisesti tunnistettavissa.