dualisuuslähestymistavat

Dualisuuslähestymistavat ovat tutkimuksellisia kehyksiä, joissa tarkastelu perustuu kahteen erilaiseen perspektiiviin samanaikaisesti. Niiden tarkoitus on kuvata ilmiöitä, joita yksittäinen tieteenala ei riittävästi hahmotu. Yleisesti puhuttaessa voidaan erottaa ontologinen, epistemologinen ja menetelmällinen dualismi, joissa kaksi erilaista todellisuutta tai tiedonmuodostustapaa nähdään toisiaan täydentävinä.

Ontologinen dualismi viittaa todellisuuden jakautumiseen esimerkiksi mielen ja kehon kaltaisiin perusolemuksiin tai kulttuuristen ja luonnonilmiöiden erotteluun. Epistemologinen dualismi korostaa erilaisten tietämisen muotojen rinnakkaisuutta, kuten teorian ja empirian välistä distinktiota. Menetelmällinen dualismi tarkoittaa käytännössä sitä, että tutkimuksessa yhdistetään kaksi erilaista menetelmää, esimerkiksi kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen aineistonkeruu.

Käytännössä dualisuuslähestymistavat ilmenevät usein sekoitettuna tutkimusdesignina (sekamuotoiset menetelmät) sekä triangulaationa, jossa useampi näkökulma vahvistaa tuloksia. Näitä lähestymistapoja sovelletaan laajasti yhteiskunta- ja kasvatustieteissä, psykologiassa sekä humanistisissa tutkimuksissa, joissa ilmiöt ovat monimutkaisia ja kontekstisidonnaisia.

Kritiikki kohdistuu usein integraation haasteisiin ja mahdollisiin ristiriitaisiin oletuksiin sekä siihen, ettei tutkimuslähestymistavat aina puhu samaa kieltä. Nykyisin dualisuuslähestymistavat ovat osa laajempaa pluralistista tutkijan ajattelutapaa, jossa pyritään hyödyntämään eri paradigmojen vahvuuksia ja rajoituksia kriittisellä tavalla.