detektiokykyä

Detektiokykyä kuvaa järjestelmän tai olennon kyky havaita signaaleja ja ilmiöitä. Se viittaa sekä biologiseen ja psykologiseen havaitsemiseen että teknisiin sensorijärjestelmiin, ja siihen sisältyy kyky erottaa todelliset signaalit kohinasta sekä todentaa ilmiön olemassaolo.

Biologisessa ja psykologisessa kontekstissa detektiokykyyn vaikuttavat aistien laatu, hermoston prosessointi ja havaintokyvyn tilapäiset muutokset. Havaitsemiskynnys on pienin signaalin voimakkuus, jolla havainto voidaan tehdä tiettynä todennäköisyytenä. Havaintoihin vaikuttavat myös tarkkaavaisuus, väsymys, sopeutuminen ja ympäristön olosuhteet, kuten valaistus tai melu.

Teknisessä mielessä detektiokyky määritellään sensorin tai järjestelmän kyvyksi havaita määritelty signaali, usein signaalin voimakkuuden minimoidun tason perusteella. Tällöin puhutaan minimi- tai havaitsemiskynnyksestä sekä dynaamisesta alueesta, jolla signaalin vaihtelut ovat havaittavissa ilman suhteetonta virheellistä hälytysääntä. Havaitseminen voidaan mitata sekä sen varmuudella että sen aikajänteellä ja luotettavuudella, mukaan lukien väärien hälytysten osuus.

Käytännössä detektiokykyä pyritään parantamaan sekä biologiassa että tekniikassa muun muassa parantamalla sensoreita, optimoinnilla signaalinkäsittelyllä, kohinan hallinnalla ja kouluttamalla havaitsijaa. Sovellusalueita ovat lääketiede, ympäristönvalvonta, turvallisuus sekä teollinen automaatio.