dekriminalisoinnin

Dekriminalisoinnin käsite viittaa siihen, että tietyn teon rikosoikeudellinen vastuu poistetaan tai siirretään rangaistuksesta hallinnollisen säätelyn tai hoitoonohjauksen piiriin. Käytännössä dekriminalisointi tarkoittaa usein sitä, että teko on edelleen laitonta, mutta rikosoikeudellinen seuraamus muutetaan tai kevennetään siten, että siitä ei enää määrätä rikosprosessin kautta vaan hallinnollisin tai viranomaissäännöin. Tämä ero on oleellinen, sillä dekriminalisointi ei yleisesti ottaen salli tekoa laillisesti samalla tavalla kuin laillistaminen (legalisointi), vaan muuttaa seuraamuksia tai prosessia.

Yleisiä kohteita dekriminalisoinnissa ovat esimerkiksi henkilökohtainen huumeiden hallussapito pienessä määrässä sekä siihen liittyvä käytännön sanktionti, kuten neuvonta, hoitoonohjaus tai sakko. Myös joissakin maissa on siirrytty hallinnolliseen sääntelyyn tai erityiseen hoitoa koskevaan ohjaukseen tietyissä rikollisiksi koettujen tekojen tapauksissa. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Portugalin ratkaisu vuonna 2001, jolloin huumeiden hallussapito henkilökohtaiseen käyttötarkoitukseen ei enää käsitelty rikoksena, vaan siihen liittyi hallinnollisia menettelyjä, neuvontaa sekä tarjottavaa hoitoa ja sosiaalista tukea.

Vaikutukset ja kritiikki vaihtelevat. Tutkimukset viittaavat siihen, että dekriminalisointi voi vähentää pakkokeinojen käyttöä, vähentää stigmaa ja lisätä hoitoon hakeutumista, mutta se ei aina estä rikollisuuden tai haittojen kokonaisuutta eikä yksiselitteisesti paranna kaikkia terveys- ja taloudellisia seikkoja. Kritiikkiä kohdistuu usein siihen, että dekriminalisointi tarvitsee rinnalleen vahvan tukiverkoston ja hoitoa sekä tehokkaan valvonnan, jotta tavoitellut hyödyt toteutuvat. Dekriminalisointi edellyttää huolellista lainsäädäntöä, toteutusta ja jatkuvaa arviointia.