beetasoluista

Beetasolut ovat haiman Langerhansin saarekkeiden endokriinisia soluja, jotka tuottavat insuliinia. Ne muodostavat suurimman osan saarekkeiden soluista ja niillä on keskeinen rooli veren glukoositasapainon säätelyssä. Beetasolut erittävät insuliinia sekä proinsuliinia ja C-peptidiä; insuliinin tehtävänä on alentaa veren glukoositasoa edistämällä glukoosin ottoa lihaksissa ja rasvakudoksessa sekä estämällä maksan glukoosin tuotantoa.

Beetasolut reagoivat glukoosin nousuun pääasiassa glukokinaasin kautta. ATP:n lisääntyminen soluissa sulkee K-ATP-kanavat, jolloin solukalvo depolarisoituu ja jännitteiset kalsiumkanavat avautuvat; insuliinia vapautuu eksosomeittujen granuloiden muodossa.

Beetasolut ovat vuorovaikutuksessa muiden saarekkeen solujen kanssa, kuten alfasolujen (glukagoni) ja deltasolujen (somatostatiini) kanssa, mikä mahdollistaa kokonaisvaltaisen vasteen aterian aikana. Inkretiinien GLP-1:n ja GIP:n vaikutus tehostaa glukoosispesifistä insuliinieritystä suun kautta nautitun glukoosin yhteydessä.

Kehitys: Beetasolut muodostuvat haiman kehittyessä endodermistä peräisin olevista progenitorisoluista. Erilaistumista ohjaavat transkriptiofaktorit kuten PDX1, NGN3 ja MAFA. Beetasolujen määrä ja kyky uudistua vaihtelevat yksilöllisesti; aikuisten beetasolujen uudistuminen on rajallista.

Patologia: Tyypin 1 diabeteksessa beetasolujen autoimmuuninen tuhoutuminen johtaa insuliinivajeeseen. Tyypin 2 diabeteksessa beetasolujen toimintahäiriöt ja beetasolu massan väheneminen vaikuttavat veren glukoositasapainoon; isletin amyloidikertymiä (IAPP) voi esiintyä. Hoitoihin kuuluvat insuliinihoito, GLP-1- ja muut incretiinihoitomuodot sekä tutkimus beetasolujen säilyttämiseksi, regeneroinnin ja siirtämisen kautta.