banaalisuus

Banaalisuus on ilmiön tai ilmaisun ominaisuus, jossa korostuu arkipäiväisyys, ennalta-arvattavuus ja originaalisuuden sekä erottuvuuden puute. Se kuvaa usein sitä, että jokin esitetään tai koetaan ilman yllättävää tai syvintä merkitystä, joko kielen, teoksen tai käytännön tasolla. Banaalisuus voidaan nähdä sekä esteettisenä että sosiaalisena käsitteenä: se viittaa sekä sisällön että muodollisten ilmaisujen toistuvuuteen ja kliseisyyteen että siihen, miten arkipäiväiset toiminnat voivat kadottaa merkityksensä.

Etymologia ja käyttöalueet. Sana banaali kehittyy adjektiivista banaali sekä -isuus-lopusta; banaali puolestaan juontuu ranskan sanasta banal, joka merkitsee yleistä tai tavallista. Suomen kielessä banaalisuutta käytetään laajalti kulttuurintutkimuksessa, kirjallisuudessa ja sosiologiassa kuvaamaan ilmiöitä kuten arkipäiväisyyttä, massakulttuurin yhtenäisyyttä ja ilmaisujen kliseisyyttä. Se voi olla kuvaus- tai arviointikäsitys ja esiintyä sekä neutraalisti että väljähtyneen kriittisesti.

Esimerkkejä aihepiireistä. Banaalisuutta käytetään usein keskusteltaessa mediasta, mainonnasta, tarinankerronnasta, taiteesta sekä työelämän rituaaleista ja prosesseista, jotka tuntuvat toistuvan ilman uutta syvyyttä. Toisaalta banaalisuuden käsite voi hipae perustalle: sitä voidaan vastustaa korostamalla arjen kokemusten monimuotoisuutta, autenttisuutta ja yksilöllisyyttä. Yhteydet, kuten banaliteetin ja evilin banaaliudesta käytetty ajatus, osoittavat, kuinka banaalisuus voi toimia sekä esteettisen kuin eettisen keskustelun lähtökohtana.

Henkilökohtainen arvio ja konteksti vaikuttavat. Banaalisuus on subjektiivinen tulkinta, eikä sitä aina koeta samalla tavalla kaikissa kulttuuri- ja kontekstisignaaleissa.