anxiolyyttiset

Anxiolyyttiset ovat lääkeaineita, joiden päätehtävä on lievittää ahdistusta ja ahdistuneisuushäiriöiden oireita. Niiden vaikutus liittyy ahdistuksen säätelyn parantamiseen aivojen kemiallisessa viestinvälityksessä, ja ne voivat olla sekä lyhytaikaisia että pitkäaikaisia hoitomuotoja riippuen lääkeryhmästä ja potilaan tilanteesta.

Tyypillisiä anxiolyyttisiä lääkeaineryhmiä ovat muun muassa benzodiazepiinipohjaiset lääkkeet (esim. diazepami, loratsepaami, klonatsepaami), joilla on nopea ahdistuksen lievitys mutta riskit kuten riippuvuus ja vieroitusoireet; sekä ei-benzodiazepiiniset vaihtoehdot kuten buspironi, hydroksihistamiinijohdannaiset (esim. hydroksitsiini), sekä masennuslääkkeet kuten SSRIs (fluoksetiini, sertraliini, escitalopram) ja SNRIs (venlafaksiini, duloksetiini), jotka ovat usein ensisijaisia pitkäaikaisessa hoidossa. Gabapentinoidit (gabapentin, pregabalin) käytetään toisinaan off-label. Propranololi ja muut beetasalpaajat voivat lievittää fyysisiä oireita kuten vapinaa suoritusjännitystilanteissa.

Käyttöaiheita ovat yleinen ahdistuneisuus (GAD), paniikkihäiriö, sosiaalinen ahdistuneisuus sekä muut ahdistuneisuushäiriöt ja joskus PTSD tai pakko-oireinen häiriö. Useimmat lääkärit suosivat ensisijaisesti masennuslääkkeitä tai beetasalpaajia tietyissä tilanteissa; benzodiazepiinejä käytetään yleensä lyhytaikaisesti tai määrätyissä akuutissa tilanteissa. On tärkeää huomioida, että anxiolyyttiset voivat aiheuttaa hengitystä lamaantuvia yhteisvaikutuksia alkoholin kanssa, toleranssia, riippuvuutta sekä vieroitusoireita; erityisesti vanhuksilla ne voivat lisätä sedatiivisuutta ja kaatumisriskiä.

Lainsäädäntö ja käytännön valvonta korostavat turvallisuutta: benzodiazepiinien käyttö on usein rajoitettu, ja hoitoa suunnitellaan yksilöllisesti sekä säännöllisesti seurataan.