anukleatoituminen

Anukleatoituminen on solubiologiassa termi, jolla kuvataan prosessia, jossa solu menettää tai kehittyy ilman tumaa (tunneistettavaksi anukleoiduksi). Etymologisesti sana muodostuu alkukomponenttien an- (ei), nucleus (tumaa) sekä -ation (prosessi). Ilmiö esiintyy sekä normaalissa kehityksessä että laboratorio-olosuhteissa.

Yleisin esimerkki anukleatoitumisesta on aikuisen nisäkkään punasolujen (erityisesti verisoluferessin kehitys) kypsyminen. Verisolufermenttien kypsyessä tuma tiivistyy ja lopulta poistuu solusta, jolloin punasoluista tulee enukleoidu, eli tumaton. Tämä enukleaatio mahdollistaa suuremman solujen tilavuuden hemoglobiinille ja paremman joustavuuden punasoluissa. Proseduuri tapahtuu tyypillisesti tämän kehitysvaiheen aikana, ja tumallinen materiaali internalisoidaan tai poistuu fagosytoitumalla makrofagien toimesta luuytimen tiloissa.

Muissa eläinryhmissä tilanne vaihtelee. Monet ei-nisäkkäät, kuten linnut ja matelijat, säilyttävät punasoluissaan tumat läpi kehityksen, joten anukleatoituminen ei ole yleistä niissä. Toisinaan anukleaatio löytyy muista soluista tai laboratorio-olosuhteissa, kun soluja ohjataan keino-ennukleaatioon esimerkiksi kudosteknologiassa tai bioterapeuttisissa sovelluksissa punasolujen kaltaisiksi.

Merkitys ja sovellukset liittyvät etenkin biopankkitoimintaan, veren tuotantoon ja kudosteknologiaan. Enukleaatiojen keinotekoinen aiheuttaminen tai hallittu vapautuminen on tutkimusalue, joka voi mahdollistaa entistä tehokkaamman transfuusioesineistön tuotannon sekä erilaisten solujen diagnostiikan ja terapian kehityksen.