anharmonisuutta

Anharmonisiksi kutsutaan sävelkulkuja, jotka eivät noudata länsimaisen musiikin perinteistä diatonista tai kromaattista asteikkoa. Niissä käytetään säveliä, jotka eivät kuulu näihin vakiintuneisiin järjestelmiin. Käytännössä anharmonisuus tarkoittaa usein enharmonista rinnakkaista, jossa sama sävel voidaan kirjoittaa eri nimillä, mutta joilla on eri korko tai toiminto sävelkorkeuden tarkkuudessa. Tällainen ilmiö ilmenee erityisesti soittimilla, jotka eivät ole tasavireisiä, kuten jousisoittimilla tai ihmisäänellä. Vaikka länsimaisessa musiikissa tasavireisyys on yleistynyt, josta johtuen eri nimet (esim. fis ja ges) tarkoittavat samaa sävelkorkeutta, Anharmonisuus voi liittyä myös tilanteisiin, joissa sävelet ovat tarkoituksella hieman eri korkeudella kuin tasavireisessä järjestelmässä. Tämä voi luoda väritystä ja uusia sointimahdollisuuksia. Erityisesti 1900-luvun ja nykymusiikin säveltäjät ovat hyödyntäneet anharmonisuutta tutkien uusia äänenkuljetuksellisia ja rakenteellisia ratkaisuja. Se voi ilmetä myös vanhemmassa musiikissa, kun sitä tulkitaan vanhoilla soittimilla tai historiallisesti informoiduilla esitystavoilla, joissa tasavireisyys ei ollut standardi.