alijakotekniikoita

Alijakotekniikoita ovat tietokonegrafiikassa käytettyjä menetelmiä, joilla polygoniverkko jaetaan säännöllisesti pienemmiksi paloiksi, jolloin voidaan rakentaa yhä tarkempi ja sileä pinta. Refinointikierroksilla sekä verkkoa lisätään että jokaisen pisteen ja kulman asemaa säädetään siten, että lopullinen pinta lähenee raja-arvoa. Tämä mahdollistaa suurten pintojen ilmaisun tehokkaasti pienemmällä geometrialla.

Yleisimmät alijakointitekniikat ovat Catmull–Clarkin menetelmä quadrangular-verkkoihin, Loopin menetelmä triangulaarisiin verkkoihin sekä Doo–Sabin -menetelmä. Catmull–Clark tuottaa yleensä sujuvan pinnan, ja jatkuvuus on tyypillisesti C2 normaalipisteissä; poikkeuksellisissa kohdissa jatkuvuus voi olla alempi. Loop on suunniteltu erityisesti triangle-verkkoihin ja tarjoaa vastaavanlaisen sileän pinnan. Doo–Sabin on varhaisempi vaihtoehto, jolla on omat ominaisuutensa. Lisäksi kehitetään adaptiivisia alijakointimalleja, joissa refinointi kohdistuu alueille, joissa pintaan tarvitaan enemmän yksityiskohtia.

Käyttöalueet ja haasteet: alijakointitekniikoita käytetään laajalti 3D-mallinnuksessa, animaatiossa ja visuaalisessa suunnittelussa, kun tarvitaan realistista pintaa ja hallittavaa suorituskykyä. Ne mahdollistavat tarkan geometrisen yksityiskohdan suhteellisen pienellä muistinkäytöllä ja soveltuvat erikokoisten mallien luomiseen. Haasteina ovat laskennallinen kuormitus sekä mahdolliset artefaktit, joita voidaan hallita käyttämällä adaptatiivista refinointia ja terävyyden hallintaa.

Notable alijako-tekniset järjestelmät:

- Catmull–Clark

- Loop

- Doo–Sabin

- Kobbelt-subdivision