aliaktiivisuutta

Aliaktiivisuutta tarkoittaa tilaa, jossa henkilön aktiivisuustaso on selvästi alentunut. Se voi ilmetä fyysisenä passivoitumisena, vähentyneenä motorisena toimeliaisuutena, heikentyneenä kognitiivisena työskentelynä tai rajoittuneena sosiaalisena osallistumisena. Aliaktiivisuus ei rajoitu vain väsymykseen, vaan voi johtua motivaation puutteesta, energian niukkuudesta tai motorisesta hidastumisesta.

Tilakokonaisuutta esiintyy useissa konteksteissa. Psyykkisissä häiriöissä, kuten masennuksessa, voi ilmetä kiinnostuksen ja toimintakyvyn vähenemistä. Neurologisissa tai kroonisesti sairastavilla voi ilmeneä liikkeiden hidastumista, reaktioiden viivästymistä tai arjen suoritusten vähenemistä. Myös lääkkeiden sivuvaikutukset, univaje ja pitkäaikainen kipu voivat vaikuttaa aktiivisuuteen. Iän myötä toimintakyvyn heikkeneminen on yleistä, mikä voi johtaa pysyvään alhaisempaan aktiviteettiin.

Arviointi perustuu kliiniseen haastatteluun, havainnointiin ja tarvittaessa standardoituihin mittareihin aktiivisuuden tai motivaation arvioimiseksi. Tärkeää on erottaa aliaktiivisuus muista tiloista, kuten väsymyksestä, masennuksesta tai motorisesta hidastumisesta. Diagnostiikan tueksi voidaan käyttää laboratorioarvoja ja kuvantamistutkimuksia, kun on epäily taustalla olevasta sairaudesta.

Hoito on yksilöllistä ja kohdistuu aliaktiivisuuden taustalla olevaan syyhyn. Masennukseen liittyvä aliaktiivisuus hoidetaan yleensä psykoterapian ja/tai lääkityksen avulla. Motoriseen hidastumiseen ja toiminnan alarajoihin voidaan vastata liikunta- ja fysioterapialla sekä arjen toimintojen ohjauksella. Motivaatiota ja osallistumista tukevat pienet, tavoitteelliset aktiviteetit sekä sosiaalinen tuki.

Aliaktiivisuus on monitekijäinen ilmiö, ja sen ymmärtäminen vaatii kokonaisvaltaista arviointia sekä yksilöllistä lähestymistapaa.