akustisuus

Akustisuus, tai akustiikka, on fysiikan ala, joka tutkii ääntä—sen syntyä, etenemistä ja vaikutuksia aineessa. Se tarkastelee sekä äänen fysikaalisia ilmiöitä että ihmisen kuulokokemusta. Tutkimus jakautuu useisiin alalajeihin, kuten fysikaaliseen akustiikkaan, arkkitehtoniseen akustiikkaan, ympäristöakustiikkaan ja psykoakustiikkaan. Tavoitteena on ymmärtää, miten äänet käyttäytyvät eri medioissa ja miten niitä voidaan ohjata.

Ääniaallot ovat värähtelyitä, jotka etenevät ilmassa tai muissa aineissa. Keskeisiä suureita ovat taajuus, joka määrittää äänen sävelkorkeuden, sekä amplitudi tai äänipaine, joka määrittää äänenvoimakkuuden. Akustisessa tutkimuksessa huomioidaan heijastuminen, absorptio ja diffuusio sekä tilan akustiset ominaisuudet, kuten reverberation time RT60, joka kuvaa sitä, kuinka kauan ääni säilyy huoneessa 60 dB:n vähenemisen jälkeen.

SPL eli äänenpaine mitataan decibeleinä (dB). Referenssiarvona käytetään 20 μPa:ta ääniaaltojen vakiosuhteessa. A- ja C-painotukset kuvaavat ihmisen kuulon herkkyyttä eri taajuuksilla. Melun ja äänen laadun arvioinnissa käytetään kansainvälisiä standardeja, kuten ISO- ja IEC-standardeja sekä paikallisia suosituksia.

Sovellukset kattavat arkkitehtuurin ja konserttisalien akustiikan suunnittelun, äänieristyksen ja tilojen äänentoiston optimoinnin. Akustiset materiaalit, kuten absorboivat, diffuusoriset ja heijastavat pinnat, vaikuttavat tilan ääniominaisuuksiin. Ympäristöakustiikassa huomioidaan kaupungin ja teollisuuden melun hallinta sekä elinympäristön akustinen laatu.

Historia ulottuu varhaisista havaintoista nykyaikaiseen digitaaliseen mittaukseen. Akustiikan kehitys on kulkenut läpi fysiikan, materiaalitieteen ja digitaalisen signaalinkäsittelyn, ja se tukee monia teollisia ja kulttuurisia sovelluksia.