heijastuminen

Heijastuminen on ilmiö, jossa aalloilla tai hiukkasilla energia palautuu takaisin samaan mediaan tai rajapintaan, kun ne kohtaavat rajapinnan kahden aineksen välillä. Sillä tarkoitetaan yleisesti sitä, että osa aaltoliikkeen energiasta ei läpäise rajapintaa, vaan palaa takaisin ja etenee alkuperäisessä tai lähellä olevan suunnassa.

Fysiikassa heijastuminen noudattaa heijastuslakia: tulokulma on yhtä suuri kuin heijastunut kulma, mitattuna normaalilinjasta kulkusuuntaan. Tämä koskee sekä valo- että ääni-aaltoja sekä muita aaltoja. Heijastus voi olla specularia eli peilimaista, jolloin syntyy selkeä kuva, tai diffuusia eli hajontaa, jolloin heijastuminen on epäselvää ja valon suunta hajaantuu pintakarkeuden mukaan.

Suurennusvoima heijastumiseen vaikuttaa pinnan ominaisuudet. Tasaiset ja sileät pinnat, kuten peilit, tuottavat selkeitä kuvia; karkeat tai tapettiset pinnat hajottavat valon useisiin suuntiin ja tuottavat diffusea heijastumista. Heijastuminen on ratkaiseva ilmiö monissa sovelluksissa, kuten rakennus- ja suunnittelussa, optiikassa, kuvantamisessa sekä äänieristyksessä ja arkkitehtuurissa. Lisäksi ilmiö esiintyy laajasti tieteessä ja teknologian aloilla, esimerkiksi seismologiassa ja akustiikassa, sekä kvanttimekaniikassa, jossa hiukkaset voivat heijastua potentiaalibarrieereiltä.

Yksinkertaisuus ja ennustettavuus heijastuvat arjessa: peilit käyttää täysin peilaavaa heijastumista kuvan muodostamiseen, kun taas huoneen seinät ja muut pinnat tuottavat diffuusia heijastumista, joka vaikuttaa tilan valaistukseen ja akustiikkaan.