akklimaatio

Akklimaatio on elävän organismin fysiologista sopeutumista muuttuvaan ympäristöön. Se kuvaa yksilön kykyä ylläpitää homeostaasia ja suorituskykyä, kun ympäristötekijät kuten lämpötila, ilmanpaine, korkeus, kosteus tai valo muuttuvat. Akklimaatio on yleensä tilapäistä tai pitkäaikaista, mutta se eroaa geneettisestä adaptiosta; akklimaatio tapahtuu elinaikana, kun taas adaptoituminen on populaation geneettinen muutos pitkän ajan kuluessa.

Mekanismin osalta akklimaatio riippuu lajista. Ihmisillä korkeudella akklimaatio näkyy nopeana hengitystiheyden kasvuna, parantuneena hapenottokykyyn sekä punasolujen massan lisääntymisenä ja plasman tilavuuden muuttumisena. Lämpötilaan liittyvä akklimaatio lisää hikoilun tehokkuutta, parantaa lämpötilan säätelyä ja voi lisätä plasman tilavuutta sekä sydämen työkuorman sopeutumista. Kylmässä keho voi kehittää parempaa verenkierron hallintaa ja metabolista sopeutumista.

Akklimaatio ilmenee myös muilla loogisilla tavoilla. Kasveilla se näkyy muun muassa fotosynteesin kapasiteetin muokkauksina, lehtien rakenteen ja stomataattisen säätelyn muutoksina sekä juuriston vedenhakuun liittyvinä sopeutumisina kuivuusolosuhteissa. Eläimillä se tarkoittaa sopeutumista korkeuteen, lämpötilaan ja kosteuteen, mikä ilmenee esimerkiksi lisääntyneenä hengityksenä, verenkierron muutoksina sekä energiatalouden säätelyssä.

Aikaskaala vaihtelee: akuutti akklimaatio voi tapahtua minuuteista päiviin, krooninen kehitys viikoissa–kuukausissa. Käytännön sovelluksia ovat urheilu- ja kliininen valmennus, lääketiede sekä maatalous, jossa viljelykasvien akklimaatiokykyä kehitetään sietämään äärilämpötiloja ja kuivuutta.