aistielinten

Aistielimet ovat aistien vastaanottamiseen ja tulkintaan erikoistuneita elimiä, jotka muuntavat ulkoisen ympäristön fysikaaliset tai kemialliset ärsykkeet sähköisiksi signaaleiksi ja välittävät ne keskushermostoon.

Inhimillisen aistijärjestelmän perusta muodostuu viidestä pääaistista sekä lukuisista lisäaisteista. Aistielimet ovat silmät, korvat, nenä, kieli ja iho, jotka vastaanottavat ympäristön ärsykkeitä ja välittävät ne aivoihin tulkittavaksi.

Silmä vastaanottaa valon ja muuntaa sen hermoimpulsseiksi. Silmä koostuu sarveiskalvosta, iiriksestä sekä linssistä; verkkokalvolla sijaitsevat sauvat ja tappisolut, jotka havaitsevat valon voimakkuudet ja värejä. Näköaivokuorelle signaalit siirtyvät näköhermon kautta ja mahdollistavat kuvan muodostamisen.

Korvat vastaanottavat ääni- ja tasapainotietoja. Ulkoinen korva kerää ääniaallot ja ohjaa ne tärykalvolle; keskikorvassa ovat kuuloluut, jotka vahvistavat värähtelyt; sisäkorvassa sijaitsee cochlea sekä vestibulaarijärjestelmä, jotka käsittelevät kuulon lisäksi tasapainoa.

Nenän hajureseptorit sijaitsevat hajuepiteelillä nenäontelossa. Hajureseptorit tunnistavat kemiallisia yhdisteitä ja välittävät signaalit aivoihin hajuaistin keskuksiin.

Kielessä makureseptorit sijaitsevat makusoluissa makuaistinsoluissa; maut välittyvät useiden kraniaalisten hermojen reittejä pitkin gustatoriselle alueelle aivokuorella.

Iho on suurin aistielin ja siinä on mekanoreseptoreita, lämpötilareseptoreita sekä kipureseptoreita. Näiden reseptorit mahdollistavat kosketuksen, paineen, lämmön ja kivun aistin, jota aivot tulkitsevat kehon tuntemuksena.

Aistien signaalit kokoontuvat aivoihin ja ohjaavat havainnointia, tunnistamista sekä käyttäytymistä. Aistit kehittyvät ja voivat vaurioitua sairauksien tai vammojen seurauksena, mikä voi vaikuttaa näköön, kuulo-, haju-, maku- tai kosketustuntoon.