adrenergisiin

Adrenergisiin viittaa adrenergisen hermoston välittäjäaineisiin sekä näihin reseptoreihin ja niissä tapahtuviin fysiologisiin vasteisiin. Keskeisiä endogeenisiä aineita ovat adrenaliini (epinefriini) ja noradrenaliini (noradrenaliini), joita vapautuu pääasiassa sympaattisesta hermostosta sekä lisämunuaisen ytimestä. Adrenerginen järjestelmä säätelee monia elintoimintoja kuten verenkiertoa, hengitystä, sydämen toimintaa ja aineenvaihduntaa.

Adrenergiset reseptorit jaetaan alfa- ja beta-tyyppeihin. Alfa-1- ja alfa-2-reseptorit sijaitsevat muun muassa verisuonissa ja muissa kudoksissa, ja niiden aktivaatio johtaa vasokonstriktioon sekä palautemekanismeihin. Beta-reseptoreita on kolme päätyyppiä: beta-1, beta-2 ja beta-3. Beta-1-luokan reseptorit lisäävät sydämen taajuutta ja voimakkuutta, beta-2-laajentaa sileää lihasta (esimerkiksi bronkioleissa) sekä vaikuttaa verenkiertoon, ja beta-3 osallistuu rasvavarastojen lipolyysiin. Kaikki reseptorit voivat aktivoida erilaisia signaalireittejä, usein cAMP:n säätelyä käyttämällä.

Lääkkeellisessa käytössä adrenergisia agonisteja (sympathomimetics) käytetään tilanteissa, joissa tarvitaan esimerkiksi verisuonten supistumista, bronkodilataatiota tai sydämen toimintakyvyn lisäämistä. Esimerkkejä ovat alfa1-agonistit kuten fenylefriini sekä beta-agonistit kuten salbutamoli; adrenaliinia käytetään äkillisissä hätätilanteissa kuten anafylaksian hoitoon. Adrenergisten antagonisteja (sympatholytics) ovat beetasalpaajat (esim. propranolol, metoprolol) sekä alfa1-salpaajat (esim. prazosiini); niitä käytetään esimerkiksi verenpaineen hallinnassa tai sydän- ja verisuonitaudeissa. Lääkitykset valitaan reseptorivaikutusten, potilaan tilan ja muiden hoitojen perusteella; mahdollisia haittavaikutuksia ovat sydämentykytys, verenpaineen vaihtelut ja vapina.