adheesiokykyä

Adheesiokykyä tarkoittaa kykyä tarttua toiseen pintaan tai pysyä kiinni sen kanssa. Se kuvaa sekä luonnollisten että teknisten järjestelmien tarttumiskykyä, kiinnittymistä tai liittymää. Adheesiokyky muodostuu kemiallisista ja fysikaalisista vuorovaikutuksista, pinnan energiasta, käsittelystä sekä ulkoisista rasituksista. Yleisesti suurempi adheesiokyky merkitsee parempaa tarttumista, kun taas matalampi arvo viittaa helpompaan irtoamiseen.

Biologiassa adheesiokykyä esiintyy solujen ja solujen välisissä sekä solujen ja ympäristön välisissä yhteyksissä. Solujen adheesiomolekyylit kuten cadherinit ja integrinit sekä selectiinien perheen jäsenet mahdollistavat kudosten muodostumisen, solujen kohdistumisen ja liikkeen ohjauksen. Adheesiokyky vaikuttaa kehitykseen, immuunivasteisiin ja syövän leviämiseen.

Materiaalit ja liimausprosessit pitävät adheesiokyvyn keskeisenä tekijänä. Tartunnan synty kahden aineen välillä riippuu pinnan koostumuksesta, pinnan energiasta, puhtaudesta sekä ympäristön kosteudesta ja lämpötilasta. Adheesiokyvyn mittaamiseen käytetään testejä kuten repeytymistestejä, lap-shear-testejä ja pull-off -testeja, joiden tulokset ilmoitetaan usein tartuntatehosta yksikköinä, esimerkiksi MPa.

Sovellukset kattavat lääketieteelliset liimaukset ja implanttikiinnitykset, teolliset liimaus- ja pinnoitusprosessit sekä monenlaiset biologiset ja ympäristöä koskevat sovellukset. Haasteita ovat kosteuden, lämpötilavaihteluiden sekä pitkän aikavälin ikääntymisen vaikutukset, epäpuhtaudet ja kulutusta aiheuttavat rasitukset. Tutkijat kehittävät pintakäsittelyjä, koostumuksia ja molekyylitason liitosratkaisuja adheesiokyvyn ja kestävyyden parantamiseksi.