Ympäristölainsäädännössä

Ympäristölainsäädäntö on säädösten kokonaisuus, jonka tarkoituksena on suojella ympäristöä sekä ihmisten terveyttä ja elinympäristöä. Se säätelee luonnonvarojen käyttöä, päästöjä, jätehuoltoa, kemikaaleja sekä luonnon monimuotoisuutta ja Natura-alueita koskevaa suojelua. Säädösten ala-alueita ovat ilman- ja vesistövaikutukset, maaperä, jätteet ja kiertotalous, kemikaalit sekä luonnon monimuotoisuus ja luonnonsuojelu.

Ympäristölainsäädäntö muodostuu sekä kansallisista laeista että EU-direktiivien sekä kansainvälisten sopimusten toimeenpanosta. Lainsäädäntö antaa lupamenettelyt, asettaa päästö- ja laatutasovaatimuksia sekä määrittelee ympäristövaikutusten arviointia (YVA) sekä muita seurantaa ja raportointia koskevia velvoitteita. Käytännössä lainsäädäntöä sovelletaan muun muassa ilmanlaadun, vesistöjen hoidon, jätehuollon sekä kemikaalien turvallisuuden alalla.

Toimenpiteet ja lupamenettelyt ohjaavat toiminnan suunnittelua ja sitä, miten hankkeet ja päästöt minimoidaan. Valvontaa hoitavat ympäristöviranomaiset sekä kunnat ja muut viranomaiset, ja rikkomuksista voidaan määrätä seuraamuksia kuten hallinnollisia sakkoja ja korjaavia toimenpiteitä.

Ympäristölainsäädäntö tukee kestävää kehitystä, ilmastonmuutoksen lieventämistä sekä luontovesien ja ihmisten hyvinvoinnin suojelemista. Kansainvälinen ja eurooppalainen ulottuvuus näkyy EU:n ympäristödirektiivien toimeenpanossa sekä kansainvälisissä sopimuksissa, kuten Aarhusin yleissopimuksessa, joissa korostetaan tiedonsaannin, osallisuuden ja oikeudellisen suojan periaatteita.